Kuva: AOP

Tiesitkö? Frendit-tähti sai potkut hittisarja Frasierista ennen ikonista läpimurtorooliaan

27.06.2021 10:15 - Minttu Tikkanen

Frasierin potkut olivat kova paikka näyttelijälle - ne kuitenkin johtivat hänet legendaariseen rooliinsa

Näyttelijä, Lisa Kudrow, 57, paljastaa saaneensa potkut komediasarja Frasierista vain kolme päivää ennen sarjan pilottijakson julkaisua. Hänen oli määrä näytellä Roz Doylea, jota päätyi lopulta näyttelemään hänen tilalleen Peri Gilbin, 60. Tähti kertoo potkujen tuntuneen valtavalta takaiskulta, mutta silloin hän ei vielä tiennyt potkujen johtavan hänet  läpimurtorooliinsa Frendien ikonisena Phoebe Buffayna, joka teki hänestä kaikkien tunteman tähden. 

Kudrow kertoo, että tuli irtisanotuksi Frasierista työskenneltyään kokeneen ohjaajan, James Burrown, 80, kanssa. Myöhemmin Kudrow on myöntänyt, ettei Burrow ollut täysin väärässä.

- En ollut oikea rooliin tai ryhmädynamiikkaan, joten se ei toiminut, Kudrow kertoo.

Samaiselle ohjaajalle hän joutui myöhemmin koe-esiintymään hakiessaan Phoeben rooliin.  Frendien koekuvauksista Kudrow kertoo, että Burrow ei tehnyt hänestä yhtäkään muistiinpanoa. Kudrow päätyi lähtemään koekuvauksista ajatellen, että joko hän oli rooliin auttamattoman huono tai niin täydellinen, ettei muistiinpanoja tarvittu. Kaikki Frendejä katselleet tietävät kyseen olleen jälkimmäisestä.

(kuva: AOP)

Frasier julkaistiin vuonna 1993, kun taas Frendien ensimmäinen tuotantokausi pyörähti käyntiin vuonna 1994. Molempien sarjojen esittäminen päätettiin vuoteen 2004. Sittemmin Frendeistä julkaistiin kauan odotettu paluujakso toukokuussa 2021. 

Lue myös: Lisa Kudrow teki hauskan paljastuksen esiintymisestään Lady Gagan kanssa

Lue myös: Katso Courteney Coxin ja Ed Sheeranin hauska somejekku Lisa Kudrow'lle - mukana myös Elton John

Lue myös: Frendit teki näyttelijöistään miljonäärejä - katso, paljonko heille maksettiin paluujaksosta

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat