Kuva: MTV3

Salkkarit-näyttelijä Irina Vartia opiskelee toista ammattia: "On hyvä olla muutakin osaamista"

01.02.2021 09:15 - Henna Koste

Näyttelijä Irina Vartia tunnustaa inhonneensa menneisyydessään liikuntaa. Myöhemmin siitä on tullut tärkeä osa hänen elämäänsä.

Näyttelijä Irina Vartia on tullut monelle tutuksi Salatut elämät -sarjan Monicana. Tällä hetkellä Vartia elää freelancerin arkea. Tulevana kesänä, jos koronatilanne suo, hänet nähdään Törnävän kesäteatterin lavalla. Harjoitukset alkavat projektin saralta myöhemmin keväällä. 

- Olin viime kesänäkin kesäteatterissa Rovaniemellä, mikä oli sinänsä outoa, että saimme sen toteutettua. Meillä oli niin pieni projekti, että pystyimme kaikkien rajoitusten puitteissa tekemään. Olen optimistinen siinä mielessä, Vartia kertoo. 

Vartia opiskelee parhaillaan toista ammattia.

- Opiskelen tällä hetkellä Varalan urheiluopistossa liikuntaneuvojaksi, koska haluan rinnakkaisammattin. Tällaisena aikana olisi hyvä olla muunkinlaista osaamista, sillä etenkin freelancerina on epävarmaa, kun tulee peruuntumisia, Vartia sanoo.

Näyttelijä tunnustautuu olleensa lapsena ja teininä liikunnan vihaaja. 

- Koululiikunta oli minusta aivan kammottavaa ja se ahdisti tosi paljon. Etelä-Pohjanmaalla oli ajatus, että kaikki osaavat pelata pesäpalloa. Itsehän en osannut, enkä ollut siitä niin kiinnostunut, vaikka arvostankin lajia. Olin hevostyttö, eikä sitä pidetty minään urheiluna tai liikuntana. Minulla oli tietty liikuntavastaisuus, Vartia kuvailee.

Näyttelijän työn myötä liikunnasta on tullut paitsi pakollinen, myös luonteva osa Vartian arkea. 

- Minulla oli selkäleikkaus vuonna 2018, se innoitti kehonhuoltoon tutustumiseen. Kävin joogaopettajakoulutuksen Jenkeissä silloin. Siitä jäi ajatus, että haluaisin sen rinnakkaisammatiksi. Poikkeusaikana aikatauluni olivat tavallista väljemmät, joten kun bongasin Varalan koulutuksen, mietin, että se olisi todella hyvä lisä: arvostettu, virallinen liikunta-alan koulutus, Vartia perustelee. 

Hyvinvointi näyttelee tärkeää roolia Vartian elämässä. Se näkyy myös siinä, mitä päätyy ruokalautaselle ja lasiin. 

- Raittius ja kasvissyönti ovat todella tärkeitä asioita minulle. Pyrin ajattelemaan luontoa ja eläimiä ja muita arvojani myös ruuan kautta, Vartia kertoo. 

Lue myös: Salkkarit-Miian kuolema kosketti suomalaisia vuonna 2002 - Esko Kovero avaa faktat kohtausten takaa

Kilpailut

Uusimmat