Tuisku vihjaili sosiaaliseen mediaan lisäämässään kuvassa myös taukonsa päättymisestä.
Tytöt haluaisivat työskennellä tieteen parissa.
Kaikki arkeologit eivät tee kaivauksia ulkomailla.
Anssi on vakuuttunut, että kaikki lentäjät ovat komistuksia. Taannoinen tapaaminen Hornet-lentäjän kanssa sai kaverin aivan tolaltaan – eikä ihme!
Riia Bernard-Paul ei ollut koskaan haaveillut omasta brändistä.
Etenkin hoiva-alan ammattilaiset keräävät arvostusta.
Leijona on parhaimmillaan esimiehenä, kun taas skorpionille sopivat tutkijan tehtävät.
Kirjoituksessaan Anthony kertoo, että asian paljastaminen oli paras päätös jonka hän on tehnyt.
Sinkkumiehille suunnattu palvelu on kotimaassaan erittäin suosittu.
Jos tavaranmäärästä tuntuu olevan haittaa omalle elämänlaadulle, eikä itse tiedä, mistä aloittaisi niistä eroonhankkiutumisen, voi olla aika harkita ammattilaisen palveluksia.
Vuonna 2011 Suomessa lanseerattu Ammattina Sankari -kampanja etsii ja palkitsee vuosittain ansioituneita raskaan liikenteen ammattikuljettajia. Tänä vuonna raahelaiskuljettajan neuvokkaat toimet toivat voiton kotiin.
Nyt haetaan tänä vuonna teiden ritareina ansioituneita ammattikuljettajia. Ilmianna auttajasi ja osallistu kilpailuun!
Ammattikuljettajan väsymys ja huonot renkaat voivat olla kohtalokkaita etenkin huonossa talvikelissä, muistuttavat Liikkuva poliisi, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Ilmatieteen laitos ja Rahtarit ry.
Radio Novan Enbuske & Linnanahde Crew sai vieraakseen Rogert Heleniuksen, sekä hänen avovaimonsa Sandra Helsingin. Millaista elämä on ammattinyrkkeilijänä?
Kesälomalla on aikaa ryhdistäytyä ja siivota vuoden aikana syntyneet sotkut - mutta mistä aloittaa? Ei hätää - apuun rientää ammattimainen organisoija.
Ammattitaudit ovat lisääntyneet hieman.