Kuva: Senja Rapila

Esko Eerikäinen sai koskettavan viestin - onnistui auttamaan koulukiusattua poikaa

02.10.2020 13:15 - Lauri Kujanpää

Eerikäinen oli tavannut kyseisen pojan juuri ennen luentoaan koulukiusaamisesta.

Radio Novan Päivästä tuttu suosikkijuontaja Esko Eerikäinen, 46, sai pysäyttävän viestin eräältä vanhemmalta. Eerikäinen oli ollut muutama vuosi sitten puhumassa koulukiusaamisesta ja nyt yhden pojan äiti on kertonut, että päivästä oli ollut apua.

"Hei Esko! Olit muutama vuosi sitten Tikkurilan yläkoulussa Oku Luukkaisen kanssa puhumassa 8.-luokkalaisille kiusaamisesta. Poikani oli joutunut useamman vuoden ajan rankan kiusaamisen ja väkivallan kohteeksi. Te tapasittekin hänen kanssaan ennen esiintymistä"

"Kiusaaminen ei loppunut, mutta pahin väkivalta, lyöminen ja yhtäkkiä kimppuun käyminen loppuivat. Muutama kaverikin löytyi. Kuulin hänen tsemppaavan itseään omassa huoneessa toistellen "Muista, mitä Esko sanoi, muista mitä Esko sanoi". Olipa se sitten mitä tahansa, siitä oli apua ja haluan kiittää siitä", viestissä muun muassa kirjoitettiin.

Eerikäinen kertoo Voice.fi:lle, että muistaa hyvin kyseisen päivän.

- Luin viestin varmaankin kolme kertaa putkeen, kun se tuli. Muistan tuon tilanteen täysin ja tuon kyseisen pojan. Kävimme syömässä hänen kanssaan ennen esiintymistä ja kuulin silloin sen tarinan, mitä kaikkea hänelle oli käynyt. Siinä tuli voimaton, ja suorastaan v*tuuntunut, olo siitä, miksi ihmiset ovat niin julmia toisilleen. Halusin itse jollain tavalla luoda valoa ja uskoa pojan elämään.

(kuva: Senja Rapila)

Eerikäinen oli aluksi epäileväinen siitä, että auttaakohan tuntemattoman miehen sanat mitenkään.

- Minulla oli vähän sellainen olo, että jäiköhän siitä mitään lopulta käteen. Kun ihminen on tuollaisessa tilanteessa, niin auttavatko tuntemattoman miehen sanat mitenkään? Nyt kun sain tuon viestin, niin tuli sellainen olo, että pienetkin teot voivat vaikuttaa. Olen todellakin iloinen siitä, että tämä kyseinen äiti kertoi tästä minulle. Tuo poika on päässyt lukioon ja usko huomisesta on läsnä.

Eerikäinen haluaakin lopuksi muistuttaa kaikille, että pienetkin teot voivat merkitä todella paljon toiselle.

- Kiusaaminen on liian monelle nuorelle jokapäiväistä elämää ja sitä ei nähdä eikä siihen puututa. Tämä on mielestäni hyvä viesti kaikille siitä, että aina pitää olla auttamassa, tukemassa ja puhumassa. Siitä voi todellakin olla iso apu.

Voice.fi ja Radio Nova ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Radiojuontaja Esko Eerikäinen: ”Voisin verrata kasvisruokaa entiseen avioliittooni”

Kilpailut

Uusimmat