Kuva: AOP

MTV: Riskiryhmään kuuluvalla Linda Lampeniuksella koronaoireita - "En ole päässyt testeihin

20.03.2020 14:15 - Lauri Kujanpää

Lampeniuksen lapset käyvät koulua, vaikka äiti on sairastellut.

Vastikään 50 vuotta täyttänyt viulisti Linda Lampenius kärsi koronavirukseen viittaavista oireista. Kuvankaunis muusikko kertoi Marja Hintikalle ja Vappu Pimiälle suorassa Vappu ja Marja Live -ohjelmassa, että ei ole päässyt testeihin, vaikka kuuluu riskiryhmään.

- Voin ihan hyvin nyt, mutta aikaisemmin yskin paljon enkä saanut henkeä, kun minulla on astma. En kuitenkaan pysty sanomaan, että onko minulla koronaa vai ei, koska en ole päässyt mihinkään testeihin. Testit lopetettiin täällä Ruotsissa ja ainoastaan, jos joutuu sairaalahoitoon, niin sitten testataan.

Lampenius asuu siis tällä hetkellä Ruotsissa ja Pimiä ja Hintikka kysyivätkin, millainen tilanne on naapurimaassamme.

- Täälläkin on kyllä rajat kiinni ja kouluista yliopistot ja lukiot ovat kiinni. Tavalliset koulut ovat kuitenkin auki. Vaikka kerroin rehtoreille, että olen sairaana, niin silti rehtori halusi, että lapset tulevat kouluun, Lampenius hämmästeli.

Voit katsoa koko haastattelun alta.

Jos video ei näy, katso se täältä.

Lue myös: Linda Lampenius tänään 50 vuotta - katso kuvia kaunottaresta vuosien varrelta

Lue myös: Kuva, jonka ansiosta Linda Lampenius pääsi Playboyn kanteen - kertoo riemuiten, kuinka kaikki kävi

Lähde: MTV

Kilpailut

Uusimmat