Kuva: Emmi Moilanen

Lukuisat suomalaisartistit joutuvat perumaan keikkojaan koronaviruksen takia: "Olen niin rikki"

13.03.2020 08:15 - Reija Saarinen

Esimerkkiksi Sanni on kertonut olevansa asiasta erittäin surullinen.

Koronaepidemia on saavuttanut viime päivien aikana myös Suomen. Arjessa se näkyy jo monella tapaa. Etätöitä suositaan ja harrastustoimintaa on kehotettu välttämättään. Suuret, yli 500 henkilö tapahtumat kehotetaan perumaan ja tämän lisäksi hallitus toivoo kansalaisten välttävän matkustelua. 

Suurten tapahtuminen peruminen näkyy viihdemaailmassa vahvasti. Urheilutapahtuminen lisäksi peruutuksen alle ovat joutuneet lukuisat teatteriesitykset sekä keikat. 

Monen suomalaisartistin on siis ollut pakko siirtää jo sovittuja keikkapäiviään koronaepidemian vuoksi. Asiasta ovat sosiaalisessa mediassa avautuneet muun muassa  Suvi TeräsniskaAnna Puu, Sanni sekä JVG. 

Sannin mukaan tilanne on monella tapaa ikävä.

"Mä oon niin rikki tästä etten edes tiedä mitä sanoo. Ei pysty kuvailee.
Ollaan valmisteltu tätä rundia ihan innoissaan koko alkuvuosi enkä oo ollu mistään kiertueesta näin liekeissä ku tästä. Kerron heti kun tiedän uudet päivämäärät!"

Myös Anna Puu kertoo käyneensä läpi suuria tunteita. Samalla hän peräänkuuluttaa sitä, että nyt todellakin kaivataan suuria tekoja viruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

"Meillä on vielä mahdollisuus toimia kun homma ei ole totaalisesti räjähtänyt käsiin, eikä se silloin voi olla kiinni siitä onko paikalla 450 vai 500 henkilöä. On parempi ylireagoida kuin ei reagoida ollenkaan. Koen, että mulla on eräänlainen vastuu," Puu kirjoittaa.

Fanit ovat tietenkin olleet ilmoituksista surullisia, mutta myös arvostus artisteja sekä heidän päätöksiään kohtaan näkyy kommenteissa.

Muutamien artistien julkaisut aiheesta pääset katsomaan alta.

Lue myös: Yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan Suomessa - keikat, messut ja urheilutapahtumat jäihin

Lue myös: Koronavirus uhkaa viihdevuotta 2020 - listasimme tapahtumat, jotka on jo peruttu

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat