Kuva: Emmi Moilanen

Petteri Summasen ja personal trainerin tiet erkanivat ensimetreillä - yksi puhelu muutti kaiken

14.11.2019 14:45 - Henna Koste

Suosikkinäyttelijä Petteri Summanen aloitti kokonaisvaltaisen treeniohjelman. Tarhapäivä-elokuvan hahmo vaati hieman lisäkiloja vyötärölle.

Näyttelijä Petteri Summanen, 50, nähdään perjantaina ensi-iltansa saavassa Tarhapäivä-elokuvassa jälleen koheltavana isänä, Antti Pasasena. Elokuva on jatkumoa vuonna 2017 julkaistulle Yösyöttö-elokuvalle, jossa selviydyttiin Paavo-pojan vauvavuodesta. Summanen ei osannut odottaa elokuvalle jatkoa.

Zodiak Finlandin kehitysjohtajana työskentelevä Summanen aloitti viidenkympin kynnyksellä projektin kuntonsa kohentamiseksi. 

- Olen tehnyt tosi paljon ohjaus- ja käsikirjoitustöitä, ja se on lisännyt istumista. Näytteleminen on niin paljon fyysisempää. Huomasin, että minulla on jo vaikeuksia pelkästään painon kurissa pitämisessä ja treenimäärät eivät oikein riittäneet, näyttelijä kuvailee. 

Summanen palkkasi avuksi personal trainerin.

- Hän teki kokonaisvaltaisen treeniohjelman vuodeksi, jonka aloitin. Entisenä urheilijana tiedän milloin olen sopivassa kunnossa. Se ei tarkoita mitään veistoksellista olemusta, vaan enemmän sitä, että on terveessä, hyvässä toiminnallisessa kunnossa, Summanen selventää. 

Yhteystyö personal trainerin kanssa jatkui pari kuukautta. 

- Tiina Lymi (ohjaaja) soitti, että mitenkäs tämä Pasanen? Hänellä oli sellainen ajatus, että Pasanen ei ole nähnyt vaivaa ollenkaan kuntonsa eteen. Hän tykkää syödä illalla sohvalla ja juoda kaljaa, ja olisi mahtavaa, että se myös näkyisi. Olin aivan samaa mieltä. Ilmoitin pt:lle, että pari kuukautta oli tosi kivaa ja tulokset alkoivat näkyä, mutta jatkan eteenpäin elokuvan ehdoilla, Summanen kuvailee. 

Konkreettisesti Summanen jätti osan treeneistä pois, eikä pohtinut sen enempää, mitä söi. 

- Helposti oli vitonen ja kymppi lisää. Se on tämän ikäselle täysin helppoa, Summanen naurahtaa. 

Elokuvan jälkeen hän on lisännyt pikkuhiljaa liikuntaa, mutta rääkkikuuria ei ole luvassa. 

Summanen pohtii hahmonsa Antti Pasasen luonnetta. Kuuntele pätkä alta.

Lue myös: Petteri Summanen kovasanaisena Yösyöttö-riidasta: "Shokeeraava ja lamauttava kyykytys"

Kilpailut

Uusimmat