Kuva: Youtube

Tulevasta Aladdin-elokuvasta uusi traileri julki - sisältää pätkiä legendaarisista laulukohtauksista

12.03.2019 21:15 - Niki Miettinen

Trailerilla kuullaan muun muassa pätkä Se on kuin yö -kappaleen uudesta versiosta.

Disney-viihdejätti julkaisi tiistaina 12. maaliskuuta uuden trailerin tulevasta Aladdin-elokuvasta, joka perustuu samannimiseen animaatioon vuodelta 1992. Videolta paljastuu esimerkiksi se, miltä klassikkoanimaatiosta tutut kappaleet kuulostavat näytellyssä versiossa.

Traileri alkaa vauhdikkaalla kohtauksella, jossa Aladdinia esittävä Mena Massoud, 27, näyttää pakenevan vartijoita karkuun Agraban kaduilla ja näkee ilmeisesti ensimmäistä kertaa prinsessa Jasminen, jota näyttelee Naomi Scott, 25.

Seuraavaksi video etenee seuraamaan Marwan Kenzarin, 36, esittämää Jafaria, joka suostuttelee Aladdinia hakemaan hänelle lampun Ihmeiden Onkalosta.

Trailerilla kuullaan myös lyhyitä maistiaisia animaatiosta tutuista lauluista, kuten Will Smithin, 50, näyttelemän Lampun Hengen version Ei oo kaveria parempaa -kappaleesta sekä rakkauslaulusta Se on kuin yö.

Aladdin-elokuva julkaistaan 24. toukokuuta 2019.

Voit katsoa kaksi minuuttisen trailerin kokonaisuudessaan alapuolelta tai YouTubesta.

Lue myös: Disney-fanit huomio! Tulevasta Aladdin-elokuvasta julkaistiin ensimmäinen tiiseri, katso

Lue myös: Tältäkö Aladdin-elokuvan hahmot näyttävät? Will Smith julkaisi maistiaisen

Lue myös: Näytellyn Aladdin-elokuvan ensimmäinen traileri julki - somessa kuhinaa aiheutti yksi hahmoista

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat