Aladdin oli Suomessa viime vuoden kymmeneksi katsotuin elokuva.
Aladdin-elokuva ei kiidättänyt Mena Massoudia tähtiin.
Näyttelijätähti esittää tulevassa Aladdin-elokuvassa lampunhenkeä, jota on aikaisemmin näytellyt Robin Williams.
Trailerilla kuullaan muun muassa pätkä Se on kuin yö -kappaleen uudesta versiosta.
Elokuva saa ensi-iltansa 24. toukokuuta.
Aladdin-elokuvan ensi-ilta on ensi vuonna.
Aladdinin uusi versio nähdään valkokankailla ensi kesänä.
Mena Massoud ei ole vielä koko maailmalle tuttu nimi, mutta tulevan Disney-elokuvan jälkeen todennäköisesti on.