Kuva: Getty Images

Game of Thrones -tähti rakastui komeaan kirjailijaan - julkaisi mystisen kuvan

26.10.2018 09:45 - Katariina Auvinen

Emilia Clarke on pitänyt yleensä yksityisasiansa tiukasti itsellään.

Game of Thrones -tähti Emilia Clarke, 32, on löytänyt rinnalleen uuden rakkauden lähteiden mukaan. Clarke ja kirjailija sekä ohjaaja Charlie McDowell ovat seurustelleet tietojen mukaan jo jonkin aikaa. Clarke lisäsi syntymäpäivänään Instagramiin kuvan, jossa näkyy hänen sekä ilmeisimmin McDowellin heijastukset hiekasta. Pari on ollut ainakin ajelemassa mönkijöillä. 

McDowell on nähty myös valkokankaalla. Parhaiten hänet muistetaan Elisabeth Mossin kanssa tähdittämästä elokuvasta, The One I Love

(kuva: Getty Images )

Clarke on valittu muun muassa maailman himoittavaksi sekä seksikkäimmäksi naiseksi muutamana vuotena peräkkäin. Hän on kuitenkin pitänyt yksityisasiansa hyvin tiukasti itsellään. Vuonna 2013 hän esimerkiksi seurusteli James Francon, 40, kanssa ja parin huhuttiin suunnittelevan jo häitä, mutta suhde ei kuitenkaan kestänyt. 

Clarke on valokeilassa usein, joten seurustelukin on hankalampaa kuin tavalliselle tallaajalle. 

- Jotkut ihmiset tulevat esimerkiksi antamaan minulle rakkausneuvoja sen vuoksi, mitä he ovat nähneet sarjassa, eivätkä todellakaan tunne minua. Se on hankalaa, hän on kertonut. 

Lue myös: Game of Thrones -kaunotar säväytti rohkeassa kaula-aukossa - yllättävä asuvalinta oli napakymppi

Lähde: Marie Claire 

Kilpailut

Uusimmat