Kuva: Senja Rapila

Kaija Koo kieltäytyy faniselfieistä, sanoo nyt suorat sanat somesta: "Riistäytynyt käsistä"

30.08.2018 17:15 - Iiro Myllymäki

Suosikkilaulaja haluaa pitää työ- ja yksityiselämänsä erillään eikä tästä syystä suostu vapaa-ajallaan selfieihin fanien kanssa.

Kaija Koo, 55, on vahva naisartisti, jolle on muodostunut varsinaisen supernaisen imago. Naisen voimauttavat kappaleet puhuttelevat ihmisiä ikään katsomatta, ja keikoilla Kaija Koo luo yleisölle suorastaan hurmoksellisen olon. Kaija Koo kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että hänelle on kertynyt status tietynlaisena ”popin kuningattarena”, ja ihmiset saattavat helposti unohtaa, että kaiken loistokkuuden alla on ihan oikea ihminen, Kaija Kokkola.

- On aika vaarallista, jos sekoittaa itsensä siihen statukseen ja rupeaa kadottamaan perusminäänsä. Sitä perusminää täytyy koko ajan vaalia asettamalla itsensä arkisiin tilanteisiin, jotka eivät pyöri minun ympärilläni, Kaija Koo sanoo.

Yksi keino etäännyttää itsensä artistiminästä on naisen mukaan se, että menee maahan makaamaan ja tuijottelee taivasta ja tähtiä. Se saa muistamaan, miten pieni ihminen sitä lopulta on tässä maailmankaikkeudessa. Toinen keino on ystävien tapaaminen ja heidän kuulumistensa kuuntelu. Koska Kaija Koo on tunnistettava julkisuudenhenkilö, kahvilahetket ystävien kanssa saattavat keskeytyä siihen, että joku tunnistaa hänet ja tulee juttelemaan. Nainen kuuntelee mielellään faniensa kertomuksia, mutta hän haluaa vetää tiukan rajan julkisen minän ja yksityisen minän välille. Kun hän on vapaalla, hän haluaa olla siviiliminä eikä artisti Kaija Koo. Yksi keino pitää huoli tästä rajanvedosta on se, että nainen järjestään kieltäytyy yhteiskuvien ottamisesta fanien kanssa.

- Olen tehnyt linjauksen, että en anna selfieitä. Sanon, että olen vapaalla ja että teen kaikille samoin. Ei kukaan suutu siitä. Tapa, millä sen sanoo, on tärkeä. Päätös on niin selkeä minulle, että sanon sen aina varmasti ja rauhallisesti, Kaija Koo kertoo.

Artisti uskoo, että tämä linjaus hyväksytään häneltä helpommin kuin nuorilta artisteilta, joiden oletetaan elävän some- ja selfiekulttuurissa 24/7.

- Jos nuoremmat artistit eivät suostu kuviin, heille sanotaan, että he ovat ylpeitä. Minulla on iän tuoma auktoriteetti.

"Sosiaalisesta mediasta on tullut pakkomielle"

Kaija Koo ei anna sosiaaliselle medialle muutenkaan erityisen suurta painoarvoa elämässään. Hän on huomannut, miten nykyään ihmisten oletetaan päivittävän esimerkiksi Instagram-tiliä jatkuvalla syötöllä, oli ihmisellä mitään erityistä asiaa tai ei. Tähän hän ei halua lähteä mukaan.

- Mielestäni se on vähän riistäytynyt käsistä. Tuntuu, että siitä on tullut pakkomielle.

Nainen uskoo, että jos saman ihmisen naamaa näkee puhelimen ruudulta jatkuvasti, tähän väistämättä kyllästyy. Hän onkin päättänyt, että jakaa sosiaaliseen mediaan päivityksiä vain, kun hänellä on jotain erityisen kivaa päivitettävää.

- Kun sinne laittaa jonkin sanoman, se menee aika monelle ihmiselle. Miksi sinne laittaisi jotain hölöpölöä? Kaija Koo ihmettelee.

Kun Kaija Koon virallista Instagram-tiliä katsoo, huomaa, että suuri osa hänen kuvistaan on keikkakuvia tai päivityksiä, joilla hän mainostaa uusia kappaleitaan tai julkisia esiintymisiään. Juuri nyt hän mainostaa ensi talvena Hartwall Arenalla nähtäviä "Superkonserttejaan". Ensimmäinen keikka myytiin nopeasti loppuun, mutta 1. joulukuuta järjestettävään lisäkonserttiin on vielä lippuja myynnissä.

Lue myös: Kaija Koo, 55, uransa päättämisestä - "Todennäköistä, että viimeinen keikka ei ole hirveän kaukana"

Kilpailut

Uusimmat