Jussi Parviaisen väitettiin seurustelevan nuken kanssa: "Naurettavaa ja tökeröä!"

26.04.2018 14:15 - Iiro Myllymäki

Jussi Parviainen kertoo, että ei todellisuudessa seurustele nuken kanssa.

Näytelmäkirjailija ja ohjaaja Jussi Parviainen, 62, nousi otsikoihin maaliskuun alussa, kun Seiska uutisoi hänen elävän nuken kanssa. Paljastus oli nostettu lehden kannen isoimmaksi jutuksi. Haastattelussa mies kertoi, että on nimennyt nuken Dorian Grayksi Oscar Wilden romaanin mukaan. Hän kertoi pukevansa mallinukkea eri asuihin ja tällä tavalla samastuvansa eri roolihenkilöihin kirjoittaessaan uutta näytelmäänsä.

Jutusta jäi monille käsitys, että Jussi Parviainen seurustelisi tämän kyseisen nuken kanssa. Tästä kielii muun muassa Vauva.fi-foorumilla aloitettu keskustelu aiheesta.

Kohuihin tottunut Parviainen kertoo nyt Esko Eerikäisen Sunnuntaibrunssi-podcastissa, mikä on totuus kohujutun takana. Miehen mielestä koko juttu oli "naurettava".

- Valokuvaaja näki asunnossani vintage-mallinuken, joka on tehty ennen toista maailmansotaa. Se viehätti valokuvaajaa niin paljon, että hän kysyi, voiko hän ottaa kuvan siitä. Sanoin, että ota vaan. Sitten hän kysyi, voinko minä olla nuken kanssa kuvassa. Suostuin siihen. Yhtäkkiä sitten seurustelenkin nuken kanssa. Siitä tuli ihan perverssi ja negatiivinen sävy, Parviainen sanoo.

Mies sanoo myös, että hänen aikuisille lapsilleen kyseinen juttu oli nolostuttava. 

- Tuohan oli ihan pervo ja tökerö juttu, Parviainen sanoo.

Sunnuntaibrunssin haastattelussa Jussi Parviainen puhuu myös muun muassa parisuhteistaan ja julkisuuskuvastaan. Kuuntele Jussi Parviaisen koko haastattelu alta.

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki ohjelman jaksot.

Lue myös: Sanni ihmettelee pornoon ja seksiin liittyvää häpeää: "Maailmassa ei olisi ihmisiä ilman seksiä"

Lähteet: Seiska, Seiska

Kilpailut

Uusimmat