Kuva: AOP

Seksikäs Margot Robbie on täysin tunnistamaton uudessa roolissaan - katso

21.08.2017 21:15 - Katariina Auvinen

Robbie nähtiin rooliasussaan ja uudessa hiustyylissä Lontoossa.

Suicide Squad -elokuvasta tuttu kaunotar, Margot Robbie, 27, näyttelee kuninkaallisista kertovassa elokuvassa. Robbie nähdään kuningatar Elizabethina. Kuvaukset aloitettiin Lontoossa tällä viikolla ja ensimmäiset otokset kuvauspaikalta tulivat julki tänään. Rooliasussaan kuvattu Robbie on täysin tunnistamaton edellisiin elokuviinsa ja normaaliin tyyliinsä verrattuna. Kaunottarella on vaalea iho sekä oranssi, kihara kampaus.  

Elokuva Mary Queen of Scotsin pitäisi tulla ensi-iltoihin ensi vuoden puolella. Robbien lisäksi pääosissa näyttelee David Tennant sekä Saoirse Ronan

Margot Robbie valittiin Esquire-julkaisun tämän vuoden seksikkäimmäksi naiseksi. Hän on naimisissa ohjaaja, Tom Ackerleyn, 27, kanssa. Robbie kertoo, että hän oli ollut rakastunut jo kauan Ackerleyyn, koska he olivat olleet ystäviä jo pidemmän aikaa. Näyttelijä on kertonut, että hän empi kauan ennen kuin uskalsi kertoa miehelle omista tunteistaan. Pari meni naimisiin viime vuonna. 

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lue myös: Näyttelijäkaunotar Margot Robbien stunt-näyttelijä on tyrmäävän seksikäs ilmestys - katso kuvat

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Radio Nova

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.