Elokuvan ohjaa Oscar-palkittu Emerald Fennell.
Viihde
11 kuukautta sitten
Elokuvan tuottaisi sama tuotantoyhtiö kuin Barbien.
Viihde
noin vuosi sitten
Minogue paljastaa myös, kenen kanssa hän haluaisi tehdä yhdessä musiikkia.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Barbie-elokuva on kerännyt jo miljoonia katsojia elokuvateattereihin ympäri maailman.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Greta Gerwigin ohjaama elokuva on tehnyt valtaisan tuloksen.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Näyttelijä Margot Robbie haluaa tehdä omat kohtauksensa.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Margot Robbie ei suinkaan ollut ainut tai ensimmäinen vaihtoehto elokuvan pääroolia varten.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Robbie tunnetaan useista fiktiivisistä hahmoistaan, mutta jos hänen pitäisi näytellä jonkun muusikon elämäkertaelokuvassa, kenet hän valitsisi?
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Margot Robbie ja Brad Pitt näyttelevät tulevassa Babylon-elokuvassa. Molemmat olivat halukkaita tekemään suutelukohtauksen keskenään.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Elokuvan on määrä ilmestyä heinäkuussa 2023.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Babylon julkaistaan 23. joulukuuta.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Listalta löytyvät muun muassa Ryan Reynolds, Brad Pitt sekä valtavan summan tahkonnut Tom Cruise.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Fanit eivät ole innostuneet siitä, että merirosvoelokuva tehtäisin ilman Johnny Deppia.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Kyseessä on piraattielokuvasarjan spin off -versio.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Pitt palkittiin parhaasta sivuosasta.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Once Upon a Time in Hollywood saa ensi-iltansa Suomessa 16. elokuuta.
Viihde
yli 6 vuotta sitten