Kuva: Splashnews.com

Viihdegurun hurjat väitökset: Justin Bieber lopetti kiertueensa, koska aikoo perustaa kirkon

26.07.2017 08:45 - Senja Rapila

Laulaja itse on kieltänyt huhut.

Unilad-julkaisu uutisoi, että uusi-seelantilainen viihdeguru Richard Wilkins kertoi aiemmin eilen suorassa lähetyksessä, että hän on saanut lähipiiritietoa siitä, että Justin Bieber, 23, päättää maailmankiertueensa sen vuoksi, että haluaa keskittyä uskoonsa.

- Minun on annettu uskoa, että oikea syy kiertueen lopettamiselle on se, että hän haluaa uudistaa uskonta ja ehkä jopa perustaa uuden, oman kirkkonsa, Wilkins kommentoi lähetyksessä.

Ulkomaalaismediat villiintyivät ymmärrettävästi kommenteista ja asiaa selviteltiin pitkään, kunnes Bieber tavoitettiin Beverly Hills'istä. Laulaja tyrmäsi hämmentyneenä huhut kirkon perustamisesta.

- En ole perustamassa kirkkoa. Tiedätte jo syyn, hän on kommentoinut väitettä.

Eilen kerroimme siitä, kuinka Bieber pahoitteli kiertueensa keskeyttämistä.

- Olen ollut kiertueella kaksi vuotta. Odotan, että pääsen vain lepäämään. Aion rentoutua ja ajaa moottoripyörillä, Bieber kertoi.

Voit lukea koko artikkelin täältä.

Lähde: Unilad, Daily Mail

Lue myös: Kiina kieltää Justin Bieberiä saapumasta esiintymään - syynä "huono käytös"

Lue myös: Justin Bieber esitteli paljasta ylävartaloaan uudelle mallirakkaalleen

Kilpailut

Uusimmat