Tämän hetken muoti tarjoilee punaista, punaista ja vähän vielä lisää punaista.
Justin ja Hailey Bieber juhlistivat Haileyn Rhode-tuotesarjan julkaisua Ison-Britannian markkinoille.
Parkkali kertoo Kuutamolla-ohjelmassa erikoisesta puhelinsoitostaan, joka johti lopulta yhteiseen jääkiekkopeliin ja suihkuhetkeen maailmantähden kanssa.
Bieber tai hänen edustajansa eivät ole antaneet mitään selitystä tapahtuneelle.
Justin Bieber väittää sosiaalisessa mediassa muotijätin myyvän tuotteita hänen kasvoillaan ilman lupaa. H&M:n mukaan asiassa on toimittu asianmukaisesti.
Radio Novan Aamussa käydään läpi autokoulua ja kuinka erilaisia voikaan olla aamut. Minnaa harmittaa että poliisit ovat niin kiireisiä ja Aki taas ihmettelee Minnan palautumista aikaerosta. Tuottaja Parta-Markus laitetaan haistelemaan tunnelmaa Justin Bieberin keikkapaikalle ja saadaan ääneen myös teltassa majoittunut Bieber - fani, kuuntele jälki-istunto tästä!
Sipola tähdittää tällä hetkellä kuluvaa Putous-kautta.
Laulaja Justin Bieberin muotiyhteistyöt jatkuvat.
Victoria Beckham myöntää, ettei ole koskaan käyttänyt Crocs-sandaaleja.
Kuvissa nähdään muun muassa, miltä Selena Gomezin ja Justin Bieberin yhteinen lapsi voisi näyttää.
Kuvissa nähdään muun muassa, miltä Selena Gomezin ja Justin Bieberin yhteinen lapsi voisi näyttää.
Poptähden julkaisemalla videolla näkyy, kuinka ihmiset ovat kokoontuneet kuuntelemaan musiikkia parvekkeilleen.
Justin Bieber on paljastanut sairastavansa borrelioosia eli Lymen tautia.
Selena Gomez ja Justin Bieber erosivat maaliskuussa 2018.
Gomez myöntää, että erossa pahinta oli, kun Bieber pääsi elämässään niin nopeasti eteenpäin.
Valokuvaaja haastoi Bieberin oikeuteen viime viikolla.