Kuva: AOP

Entisen Diili-kilpailijan shokkiväite: Donald Trump ei edes itse päättänyt, kenelle antaa potkut

12.07.2017 19:30 - Iiro Myllymäki

Diilin julkkiskaudella kilpailleen Clay Aikenin mukaan sarjan tuottajat tekivät potkupäätökset.

Ennen kuin Donald Trumpista tuli Yhdysvaltain presidentti, monet tunsivat hänet parhaiten tosi-tv:stä. Mies oli usean kauden ajan Diili-ohjelman keulahahmona. Ohjelmassa kilpailtiin työpaikasta Trumpin bisnesimperiumissa.

Sarjan aikana Trump jakoi ”potkuja” kilpailijoille yksi kerrallaan, kunnes jäljellä oli enää vain voittaja. Ohjelman keskiössä olivat Trumpin jyrähtämät ”You’re fired” -sanat, joilla Trump jakoi potkujaan.

Kilpailun yhdellä julkkiskaudella vuonna 2012 kilpaillut laulaja Clay Aiken on nyt esittänyt mielenkiintoisen väitteen kulissien takaa.

Clay Aiken (kuva: AOP)

- Trump ei päättänyt, kuka sai potkut Diilissä. NBC teki ne päätökset, Aiken kertoo viitaten sarjaa esittäneeseen NBC-kanavaan.

Sarjassa kilpailijat kokoontuivat jokaisen jakson lopussa johtoryhmän huoneeseen, jossa kyseisen viikon tehtävästä ja sen tuloksista keskusteltiin yhdessä Trumpin kanssa. Aikenin mukaan Trumpin edessä oli kyseisessä huoneessa puhelimen näköinen laite, joka todellisuudessa oli teleprompteri. Hänen mukaansa Trump sai tuottajilta viestejä kyseiseen teleprompteriin.

Clay Aiken tunnetaan American Idol -ohjelmasta. Aiken sijoittui ohjelman toisella tuotantokaudella kakkoseksi.

Lue myös: Donald Trump yritti iskeä näyttelijäkaunotar Salma Hayekin - ei välittänyt poikaystävästä!

Lähde: Mashable

Kilpailut

Uusimmat