Kuva: Senja Rapila

Happoradion Aki Tykki myöntää olevansa herkkis: "Minusta elämä kaipaa pakahduksen tunteita"

06.06.2017 18:45 - Reija Saarinen

Tykin mukaan Happoradio on parhaimmillaan tunteisiin vetoavissa biiseissä.

Aki Tykki, 41, tunnetaan parhaiten Happoradio yhtyeen laulajana sekä biisin kirjoittajana. Hänen kynästään ovat syntyneet muun muassa kappaleet Che Guevara sekä Sinä ja Hän.

Yhtyeen tuorein albumi, Kauniin kääntöpiiri julkaistiin 13. tammikuuta. Se onkin levyistä ensimmäinen, jonka sanoituksia tehdessään Tykki on ollut isä.

Onko pienen ihmisen saapuminen maailman muuttanut Tykkiä tai tuonut kenties esiin jotain täysin uusia puolia?

- En oikein osaa sanoa, että onko tuonut esiin uusia puolia. Olin kuitenkin jo tällainen ikämiessarjalainen, kun sain tämän esikoiseni. Ehkä se sellainen tietynlainen kasvaminen oli jo tapahtunut. Ja kyllä siinä vaiheessa, kun lasta odotettiin, niin siinä kasvoi isäksi, Tykki kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

Aki Tykki kuvattuna Hernesaaren rannassa. (kuva: Senja Rapila)

Tykki kuitenkin myöntää, että muutosta lienee tapahtunut biisinkirjoituspuolella. Tuoreelta levyltä löytyy nimittäin muutamakin kappale, joihin lapsen vaikutus on ollut suuri. Niistä selkein on tietenkin pojan mukaan nimetty, Leevin laulu.

- Ehkä sitä tuli oltua vielä isompien asioiden äärellä kuin yleensä. Sitä mietti, että missä vaiheessa elämää itse menee tällä hetkellä. Ja tuli pohtineeksi myös sitä, että minulla on nyt tämä lapsi, joka on maailmassa vielä minun jälkeenikin.

- Ihmiset miettivät usein elämän tarkoitusta. Biologisessa mielessähän ei ole muuta tarkoitusta, kuin jatkaa elämää. Kun se on sitten täyttänyt, niin tulee sellainen kummallinen levollisuus.

Aki Tykki kuvattuna Hernesaaren rannassa. (kuva: Senja Rapila)

"Musiikki herkistää"

Happoradion tuotannosta löytyy runsaasti suurella tunteella tehtyjä kappaleita. Tykki myöntääkin olevansa todellinen herkkis.

- Olen ehdottomasti herkkis ja minusta tuntuu, että me olemme aina olleet parhaimmillamme niissä isoissa, pateettisissa ja tunteisiin vetoavissa biiseissä.

Tykki onkin joskus saanut myös pienoisia varoituksen sanoja siitä, että hänen lauluissaan esiintyvät teemat eivät ole sieltä kevyimmästä päästä.

- Minulla on ollut sanoitusvalmentaja muutamilla levyillä. Hän varoitteli minua, kun tein kappaletta Suru on, että ymmärrätkö sinä, että sinulla on tässä laulun aiheena suru, mikä on aika laaja. En osannut itse sitä pelätä ja sen jälkeen on tullut tehtyä myös kappale, Rakkaus. Ainakin itse elän illuusiossa, että olemme saaneet ne toimimaan, Tykki naurahtaa.

- Minusta elämä kaipaa pakahduksen tunteita, ja ne fiilikset eivät välttämättä tule siitä hauskasta discobiisista.

Aki Tykki kuvattuna Hernesaaren rannassa. (kuva: Senja Rapila)

Fanit ovat löytäneet Tykin sanoituksista ja Happoradion musiikista samaistumispintaa sekä lohtua ja apua. Musiikin ihmeellisen voiman Tykki myöntää tuntevansa myös itse. Tykin mukaan joskus liikutuksen kyyneleet tulevat silmiin pelkästään musiikin kauneuden vuoksi. Mutta milloin Tykki todella on itkenyt viimeksi?

- En muista milloin olisi itkenyt oikein kunnolla, mutta kyllä niitä liikutuksen kyyneleitä tulee lapsen kanssa melkein päivittäin. Hän nauraa ja taputtaa ja isiltä tulee itku, Tykki toteaa hymyssä suin.

Lue myös: Happoradion Aki Tykki: Olen pääsemässä eroon liiasta arkuudesta

Lue myös: Happoradion Aki Tykki keikkamatkasta Fuengirolaan: "Oli aika kostea reissu"

Kilpailut

Uusimmat