- Ilmoitin asiasta yhtyetovereilleni, jotka alkuhämmennyksen jälkeen taisivat ymmärtää ja ehkä hyväksyäkin syyni ja ratkaisuni, Happoradiosta tuttu Tykki kertoo tiedotteessa.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Muun muassa Suvi Teräsniska ja Herra Ylppö ovat kirjoittaneet muistosanoja Hakuliselle.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Aki Tykin nimissä on tehty Facebook-valeprofiili, joka on lähettänyt kaveripyynnön esimerkiksi muusikon äidille.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Pipon takana on tarina yli 15 vuoden takaa.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Radio Novan Kesäaamussa keskustellaan kymmensormijärjestelmästä. Aamussa käydään läpi eilisiä Eskon terassiseikkailuja. Kesäaamun vieraana Aki Tykki. Kuuntele Radio Novan Kesäaamu tästä!
Radio Novan Kesäaamut
yli 4 vuotta sitten
Kiertueella kuullaan Varasteleva joulupukki -levyn kappaleita ensi kertaa livenä.
Musiikki
yli 5 vuotta sitten
Tykin perheeseen syntyi toinen lapsi tänään aamulla.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Happoradio julkaisi surusta kertovan Silta-kappaleen.
Musiikki
yli 5 vuotta sitten
Koronavirus iski myös suosikkibändin toimeenkuvaan.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Vesala julkaisee toisen sooloalbuminsa 14. helmikuuta.
Musiikki
yli 5 vuotta sitten
Aki Tykin musiikkiura ei ole ollut aina ruusuilla tanssimista.
Viihde
yli 6 vuotta sitten
Vain elämää -artistit lensivät eilen ohjelman kuvauksiin Espanjaan.
Viihde
yli 7 vuotta sitten
Tykin mukaan on ihmeellistä, että piposta on tullut sellainen juttu.
Viihde
yli 8 vuotta sitten
Tykin mukaan kohtaamiset fanien kanssa sujuvat pääasiassa aina hyvin.
Viihde
yli 8 vuotta sitten
Tykin mukaan Happoradio on parhaimmillaan tunteisiin vetoavissa biiseissä.
Viihde
yli 8 vuotta sitten
Näyttelijä ja juontaja Janne Virtanen tapasi Mauno Koiviston pikkupoikana jännittävässä tilanteessa.
Viihde
yli 8 vuotta sitten