Kuva: Hanna-Maria Grönlund

Reino Nordin: "Suomessa ei saa puhua päihteistä eikä vapaasta ajattelusta"

19.01.2017 13:45 - Senni Loikala

Huumekohun keskellä oleva Reino Nordin pohtii julkisuuden roolia elämässään.

Muusikko Reino Nordin, 33, nousi torstaina otsikoihin Seiskan uutisoidessa, että poliisi epäilee Nordinia rattijuopumuksesta ja huumausainerikoksesta. Ilta-Sanomien mukaan Nordinia epäillään lisäksi myös huumausaineen käyttörikoksesta.

Uutisoinnin käynnistyttyä Nordin vieraili Radio Novan Aamussa ja kommentoi kohua suorasanaisesti. Pääset lukemaan ja kuuntelemaan Nordinin puhututtaneet kommentit tästä.

Keskiviikkona Nordin vieraili Voice.fi:n haastattelussa uuden Momentumii-kappaleensa tiimoilta. Tuolloin Nordin pohti myös omaa suhdettaan julkisuuteen.

- Luotan, että niin pitkään, kun pystyn argumentoimaan, pystyn kyllä kaikki toimeni selittämään, Nordin aloitti.

- Suomi on ankea maa siinä, että täällä on paljon tabuja, joista ei saa puhua, kuten esimerkiksi seksuaalisuudesta, päihteistä tai muutenkaan vapaasta ajattelusta, hän jatkoi.

Nordin kertoi, että muusikkona hän ei tunne olevansa oikea henkilö puhumaan kyseisistä asioista julkisuudessa.

- Olen päättänyt, että rakkaudesta laulaminen on paras tapa vaikuttaa ihmisiin ja ajattelemiseen.

"Minulla ei ole mitään hävittävää"

Marraskuussa suomalainen viihdemedia uutisoi, että Nordin ja hänen vaimonsa Maria Nordin olisivat ottaneet asumuseron. Nordin kertoo, etteivät monet häntä koskeneet viihdeuutiset ole pitäneet paikkansa. Hän kertoo myös, ettei kyseisenlainen uutisointi enää kosketa häntä samalla tavalla kuin aiemmin.

- Ennen hermostuin tuollaisista jutuista. Nykyään ne ovat minusta vain ironisia, Nordin sanoi.

- Jotkut ihmiset saattavat haluta pilata urani. Minulla ei ole mitään hävittävää. Voin mennä myös ravintolaan töihin, olen hyvä tarjoilija, voin mennä siivoojaksi ja osaan ajaa autoa. Kyllä minulle aina duunia löytyy. Pitää varautua siihen, että joku haluaa ampua munille ja on minua ammuttukin monta kertaa, mutta aina olen noussut.

Lue myös: Reino Nordin: "Levy-yhtiö ei pelasta, jos artisti ei tiedä, mitä tehdä"

Kilpailut

Uusimmat