Kuva: Mikko Räsänen

Miten kävi Esko Eerikäiselle ja Oku Luukkaiselle esteratsastuksessa? Oppiko lajin kuukaudessa?

23.10.2016 09:00 - Mikko Räsänen

Radio Novan miesjuontajat lupasivat opetella esteratsastuksen kuukaudessa. Totuuden hetki koitti eilen Helsinki International Horse Show'n kentällä.

Radion Novan iltaa juontavat Oku Luukkainen ja Esko Eerikäinen tarttuivat syyskuussa haasteeseen ja lupasivat opetella esteratsastajiksi. Molempien ratsastustausta oli olematon. Esko oli ratsastanut kerran nuorena Kolumbiassa. Oku oli 3-vuotiaana päässyt sirkuksessa ponin selkään ja ponia oli talutettu vähän matkaa. Nyt kaksikon piti opetella ratsastamaan ja hyppäämään esteitä. Eikä tässä vielä kaikki, sillä molempien oli määrä hypätä este lokakuun lopussa Helsingin jäähallissa järjestettävässä Helsinki International Horse Show'ssa kaiken hevoskansan edessä. 

Tuo kohtalon päivä koitti eilen ja kello 20.00 juontajien oli aika astua kentälle. Kaksikon saapumisen sijaan jäähallin videoscreeneille ilmestyikin Okun videotervehdys. Oku kertoi, että hänelle oli tullut este, sillä dj-keikkaa tekevällä juontajalla olikin keikka buukattuna juuri samalle illalle, jolloin hänen oli määrä ratsastaa jäähallissa.

Oku oli vielä treenikuukauden aikana uhonut, että hän hyppää jäähallissa 140-senttisen esteen yli. Kisapäivän lähestyessä hän oli kuitenkin joutunut tunnustamaan, että haave oli liian kunnianhimoinen, eikä hänestä olisikaan siihen.

Okun videotervehdyksen jälkeen kentälle ratsasti vain Esko Eerikäinen, joka joutui siis yksin tulikokeeseen.

Ennen kentälle menoa Esko oli nähty hermostuneena ratsastajien kahvilassa hallin uumenissa.

- En muista, milloin olisi viimeksi jännittänyt näin paljon. Eilen aloin tätä päivää miettiä ja siitä lähtien on ollut ihan älytön jännitys päällä, Esko kertoi.

Kentällä Eskokin joutui kertomaan yleisölle, ettei hänestä ole hyppäämään samoja kilpaesteitä, joita ratsastajat ylittävät HIHS:n varsinaisissa kilpailuissa.

- Neljä viikkoa sitten aloitettiin treenit, mutta pian jouduttiin myöntämään, että nyt otettiin liian iso haaste. Ei tullut mieleenkään, miten haastava laji tämä voi olla, Esko kertoi.

Esko kuitenkin ratsasti kentän ympäri ja lopulta hyppäsi ratsuineen yhden noin 30-35-senttisen esteen yli. Sen jälkeen hänellä oli tärkeää asiaa yleisölle.

- Yllätykset eivät lopu tähän. Kun aloitimme ratsastushaasteemme, saimme kutsun Hevosmies - ja ylpeä siitä -facebook-ryhmään. Se on ryhmä pojille ja miehille, jotka harrastavat ratsastusta. Ryhmän oli perustanut kolme nuorta poikaa, jotka ovat joutuneet koulukiusatuiksi vain siitä syystä, että he ratsastavat. Se taas on hullua, koska ratsastus jos mikä on tosimiesten hommaa, Esko sanoi.

- Nyt yksi noista pojista on täällä. Hän on 11-vuotias Arvi ja hän näyttää, miten esteitä hypätään.

Esittelyn jälkeen kentälle tuli Arvi Martikainen, joka kiipesi Eskon ratsun selkään ja kävi hyppäämässä korkean esteen yli niin tyylikkäästi, että jäähallin yleisö osoitti hänelle suosiotaan. 

Arvi tuuletti yleisölle ja piti suitsista vain yhdellä kädellä kiinni, kun ratsu tekikin yhtäkkisen sivuttaisliikkeen ja Arvi putosi alas. Dramaattinen käänne säikäytti yleisön, mutta kuperkeikkansa jälkeen Arvi säntäsi takaisin ratsun perään, nousi satulaan, ratsasti uuden kierroksen ja kruunasi sen hyppäämällä saman korkean esteen yli. Yleisö osoitti villisti suosiotaan. Ja Arvi otti suosionosoitukset vastaan kumartamalla kuin kokenutkin esiintyjä.

Katso alta kuvia tapahtumasta. 

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

Arvi Martikainen otti yleisönsä jo saapuessaan kentälle. (kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

Esko Eerikäinen ylisti Hevosmies-Arvia ja kehui, että 11-vuotias nuorimies teki hevosella sellaisia juttuja, mitä hän itse ei ikinä uskaltaisi tehdä. (kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

Lue myös: Esko Eerikäisen ja Oku Luukkaisen hullu haaste: Kuukaudessa esteratsastajiksi!

Kilpailut

Uusimmat