Kuva: AOP

Petteri Nummelin muistelee hävittyä kohtaamista Unkarin kanssa: "En vissiin tehny maalia"

11.05.2016 10:30 - Reija Saarinen

Suomi kohtaa ensimmäisen kerran Unkarin MM-kisoissa.

Venäjällä on parhaillaan käynnissä jääkiekon MM-kisat. Suomen Leijona-joukkue kohtaa tänään ensimmäistä kertaa MM-tasolla Unkarin joukkueen.

Vaikka MM-tasolla kohtaaminen onkin ensimmäinen laatuaan, ovat joukkueet ottaneet mittaa toisistaan kaksi kertaa aiemmin. Noissa otteluissa voitot ovat menneet tasan, sillä Suomi hävisi, ehkä odottamattomasti, ensimmäisen pelin, joka käytiin vuonna 2009.

Joukkueessa nähtiin tuolloin myös Petteri Nummelin, joka ei enää nykyään MM-jäillä viiletä. Millaisia muistoja miehellä on tuosta hävitystä ottelusta, jossa hän itse oli toinen voittomaalikisaan osallistuneista pelaajista?

- En kyllä oikein muista siitä. Ilmeisesti en ainakaan tehnyt maalia, Nummelin naurahtaa Radio Citylle antamassaan haastattelussa.

Vaikka itse peli onkin hieman hämärän peitossa, muistaa Nummelin pelipaikan erikoisuudet.

- Siellä oli aikamoinen sirkus päällä. Paikallinen bändi soitti rokkia koko pelin ajan siinä meidän maalin takana. Oltiin kyllä aika pyörryksissä.

Suomi-Unkari pelin voit kuulla tänään klo 20.15 alkaen myös Radio Cityn taajuudelta. Ottelun selostajan toimii legendaarinen JP Jalo ja asiantuntijakommentaattorina kuullaan Tero Lehterää. 

Kilpailut

Uusimmat