Kuva: Ismo Pekkarinen/AOP
Yli 10 000 opiskelijaa ei nähtävästi saa opintotukea tai asumislisää ajallaan
Hakemusten käsittelyaika on pidentynyt Kelan ruuhkan takia.
Opintotuen ja asumislisän hakemusten käsittelyaika Kelassa on pidentynyt, jonka takia opiskelijat voivat joutua odottamaan päätöstä ja tukea tavallista pidempään.
Opiskelijat eivät saa jatkossa enää yleistä asumistukea, vaan he siirtyvät opintotuen asumislisän piiriin. Ruuhkan syynä onkin se, että asumisen tuen muutoksen vuoksi Kelaan on tullut paljon asumislisähakemuksia.
Opintotukea ja asumislisää voi saada vain opiskelukuukausilta. Toisen asteen opiskelijat voivat saada asumislisää jo elokuussa, mutta valtaosa korkeakouluopiskelijoista saa asumislisää vasta syyskuusta alkaen. Pidentyneen käsittelyajan vuoksi on mahdollista, että osa opiskelijoista ei saa elokuun opintotukea tai asumislisää ajallaan, eli huomenna 1.8.
– Näyttää siltä, että jopa yli 10 000 toisen asteen opiskelijaa ei saa opintotukea tai asumislisää tililleen vielä perjantaina. Pahoittelemme ruuhkaa ja toivomme asiakkailta kärsivällisyyttä. Asiakkaan ei tarvitse olla yhteydessä Kelaan, vaikka hakemuksen käsittelyssä kestää tavallista pidempään, kertoo tiedotteessa Kelan opintotukiryhmän suunnittelija Else Turtiainen.
Kela on kouluttanut lisää työntekijöitä hakemusten käsittelyyn. Lisäksi työntekijät tekevät ylitöitä, jotta hakemukset saadaat käsiteltyä nopeammin. Kela uskoo, että tilanne rauhoittuu kesälomakauden päätyttyä.
Kelan asiakaspalvelussa ei osata vastata kysymyksiin koskien yksittäisten hakemusten käsittelyaikaa tai sitä, milloin päätös tulee. Oman hakemuksen etenemistä voi seurata OmaKelassa.
Lue myös: Taysin päivystyksessä tehtiin ludehavainto
Lue myös: YouTube liitetään lasten somekieltoon Australiassa - rajoitus koskee alle 16-vuotiaita
Lähde: Kela