Kuva: shutterstock

Paljon suomalaiset tienaavat? Katso, osuuko oma palkkasi keskiansioon

25.09.2018 16:15 - Henna Koste

Kaikki rahasta -kirjassa rahaa käsitellään monesta näkökulmasta.

Toimittaja-kirjailija Julia Thurén kertoo tuoreessa Kaikki rahasta -kirjassaan (Gummerus), kuinka hän on onnistunut säästämään keskituloisena kymppitonnin vuodessa. Nimensä mukaisesti rahaa käsitellään teoksessa monesta näkökulmasta. 

Mitä suomalaiset tienaavat?

Kirjassa selviää, että suomalaisten kokoaikatyötä tekevien palkansaajien yleisin kokonaisansio on 2500 euroa kuukaudessa. Se sisältää peruspalkan lisäksi kaikki palkanlisät, ylityöansiot ja luontoisedut. Tulospalkkiot ja lomarahat eivät kuitenkaan kuulu tähän summaan. Kokonaisansiosta ei ole vähennetty veroja. 

Keskiansio sen sijaan on 3368 euroa kuukaudessa. Kokoaikaista palkansaajista 63 prosenttia ansaitsi tätä vähemmän, sillä suuret kokonaisansiot nostavat keskiarvoa.

Kirjassa Thurén huomauttaa, että vuonna 2016 säännöllisen työajan keskiansio oli naisilla 3077 euroa, joka on 17 prosenttia vähemmän kuin miehillä. Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimuskoordinaattori Merja Kauhanen tietää, että syynä on Suomen työmarkkinoiden eriytyminen. Naiset hakeutuvat hoiva-alalle, majoitukseen, ravitsemukseen ja koulutukseen. Miehet taas työskentelevät teollisuuden, kuljetusalan ja rakentamisen parissa. Se selittää osan palkkaeroista.

Kaikki rahasta -kirjassa rahasta puhutaan selkeästi ja humoristisesti. (kuva: Gummerus)

Lue myös: Säästä rahaa fiksuilla elämäntapamuutoksilla - 11 neuvoa, joiden avulla vahdit kulutustasi

Kilpailut

Uusimmat