Jennifer Aniston kertoo, että Frendeissä palkkaerot eivät suosineetkaan miehiä.
Kaikki rahasta -kirjassa puhutaan polttarijärjestelyistä, jotka laittavat erituloiset ihmiset kinkkiseen tilanteeseen.
Kaikki rahasta -kirjassa rahaa käsitellään monesta näkökulmasta.
Eräs nainen katui sitä, että maksoi omat häänsä luottokortilla.
Muun muassa Jennifer Lawrce ja Emma Watson nostavat huimia summia palkkaa tuoreista elokuvistaan.
Tekstiiliyritys haluaa puuttua nyt palkkatasa-arvoon.
Kymmenen joukossa nähdään useita toimintaelokuvista tuttuja tähtiä.
Palkankorotuksen pyytäminen vaatii itsevarmuutta ja uskallusta puhua rahasta. On myös tärkeää osoittaa olevansa motivoitunut työntekijä.
Janusz Korwin-Mikke puhui Euroopan parlamentissa vähättelevään sävyyn naisista. Puheet ovat nyt tutkinnan kohteena.
Iltalehden mittavassa selvityksessä kerrotaan, millä aloilla palkat ovat nousseet eniten 2010-luvulla.
Tutkimuksen mukaan jokaisen kannattaisi pitää pidempiä lomia, sillä ne auttavat menestymään työssä aiempaa paremmin - eikä vain työssä jaksamisen takia.
Radio Novan Iltapäivässä keskusteltiin mm. palkanlisästä, jota ei heti uskoisi todelliseksi.
Radio Novan Annika Metsäketo on aina ollut monipuolinen esiintyjä, juontaja sekä malli. Harva muistaa kuitenkaan hänen levytystään vuodelta 1977.
Hollywoodin parhaiten palkattu näyttelijä on Tom Cruise, joka oli viime viikolla otsikoissa avioeronsa takia.
Kehitysvammaiset ovat edelleenkin vain harvoin palkallisessa työssä.