Kuva: Shutterstock

Kuolleisuus maksasairauksiin nousussa - jo pieni määrä alkoholia voi aiheuttaa riskin, jota moni ei tiedä

14.05.2024 09:15 - Jasmin Mikkilä

Vaikean maksasairauden riskitekijöitä ovat nautitun alkoholin märään lisäksi myös sukupuoli, perimä sekä metaboliset riskitekijät.

Maksasairaus on joka viidennen työikäisen kuoleman taustalla. Alkoholimaksataudit kattavat myös 93 prosenttia työikäisten maksasairauskuolemista, kerrotaan Munuais- ja maksaliiton tuoreessa tiedotteessa. Kuolleisuus maksasairauksiin on kääntynyt yhä enemmän nousuun viime vuosien aikana, ja maksasairauksien hoito on yksi kalleimmista terveydenhuollon alueista. Yleisin aiheuttaja maksakirroosille sekä maksasyövälle on alkoholi, ja vuonna 2020 alkoholi oli yksi syy 35 000 hoitojaksolle terveydenhuollon vuodeosastoilla. 

Alkoholin tuomat haitat eivät kohdistu vain alkoholiriippuvaisiin, vaan myös pitkään jatkunut alkoholinkäyttö pienemmilläkin annoksilla voi johtaa alkoholimaksasairauteen. Tutkimuksissa on selvinnyt, että alkoholin vaikutukset kehoon ovat haitallisimpia humalahakuisessa juomisessa. Jos alkoholia käytetään säännöllisesti ja runsain määrin, se on maksan lisäksi myös muille elimille iso riski. Alkoholilla on vaikutusta syöpäsairauksiin, mielenterveyteen sekä ruoansulatuselimistön sairauksiin.

Turvallista alkoholin määrää on vaikea määrittää

Vaikean maksasairauden riskitekijöitä ovat nautitun alkoholin märään lisäksi myös sukupuoli, perimä sekä metaboliset riskitekijät. Metabolinen oireyhtymä kehittyy yleensä liiallisesta kaloreiden saannista sekä fyysisestä passiivisuudesta. Esimerkiksi yksi tuoppi olutta on vyötärölihavan maksalle yhtä haitallista kuin neljä tuoppia normaalipainoisella.

– Alkoholi on tavallista haitallisempaa, jos jo sairastaa rasvamaksatautia. Jo pienetkin alkoholiannokset voivat ajan mittaan johtaa maksasolujen tulehdusreaktioon ja lisätä kirroosiriskiä. Alkoholi on energiatiheä molekyyli ja voi siksi aiheuttaa aineenvaihdunnan toimintahäiriöitä ja aiheuttaa liikalihavuutta ylimääräisten kalorien kautta, kertoo Munuais- ja maksaliiton maksa-asiantuntija Tarja Teitto-Tuckett.

Maiden välillä on eroja matalan sekä korkean riskin juomisen määritelmissä. Esimerkiksi Suomessa suuren riskin alkoholin käytön taso on miehillä 23-24 annosta ja naisilla 12-16 annosta viikossa. Kohtalaisen riskin taso taas on miehillä 14 ja naisilla 7 annosta viikossa. Alkoholipitoisuus vaihtelee kuitenkin eri juomatyyppien välillä, eikä itse annosteltu juoma aina vastaa tavanomaisia annoskokoja.

Lue myös: THL ja Valvira suhtautuvat varauksella alkoholin kotiinkuljetukseen: "Voi lisätä alkoholinkäyttöä"

Lue myös: Alkoholittomat oluet testissä, kaksi olutta nousi ylivoimaiseen voittoon - "Erinomainen janojuoma"

Lue myös: Alko paljasti viime vuoden myydyimmät tuotteet - yllättääkö kolmen kärki?

Lähde: Munuais- ja maksaliitto

Otsikkoa muokattu 15.5. klo 14.

Kilpailut

Uusimmat