Kuva: Shutterstock

Tiesitkö? Suomalaistutkimuksessa todettiin vuorokausirytmin ja tulotason korreloivan

08.10.2023 22:15 - Minttu Tikkanen

Iltavirkkuja näyttäisivät rasittavan myös keskimääräisesti huonommat elintavat.

Oulun yliopistossa on tutkittu vuorokausirytmin vaikutusta ihmisen tulotasoon, käy ilmi yliopiston tiedotteesta. Tutkimuksesta selviää, että niin sanotut iltavirkut ja yökukkujat näyttäisivät jäävän tulotasossaan matalammalle kuin aamuvirkut.

Ihmisen sisäinen vuorokausirytmi eli kronotyyppi näytti tutkimuksessa yhdistyvän myös elintapoihin, mikä osaltaan voisi selittää saatua tulosta. Iltakronotyypin ihmisillä näyttäisi olevan enemmän huonoja tai epäterveellisiä elintapoja kuin aamukronotyypillä. Huonoihin elintapoihin on tutkimuksessa luettu esimerkiksi runsas alkoholinkäyttö, vähäinen tai olematon liikunnan määrä, epäterveellinen ruokavalio, runsas ruutuaika, tupakointi ja korkea painoindeksi. Vaikutus on epäsuora, mutta se voidaan silti havaita.

"Iltakronotyypit keräävät keskimäärin vähemmän inhimillistä, sosiaalista ja terveydellistä pääomaa. Vähäisempi työkokemus ja huonommat terveysvalinnat liittyvät keskimäärin matalampiin tuloihin keski-iässä”, kommentoi tiedotteessa tutkijatohtori Andrew Conlin Oulun yliopiston kauppakorkeakoulusta.

Tutkimustulos saatiin seuraamalla tutkittavia seitsemän vuoden ajan. Selkeimmin tulotason vaikutukset havaittiin keski-ikäisillä miehillä, joiden kohdalla iltakronotyypin henkilöt tienasivat vuositasolla jopa 4 prosenttia vähemmän.

Tulosten perusteella tutkijat korostavat, että kaikkia osapuolia hyödyttäisi työaikojen joustavuus, sillä perinteinen 8-16 välille osuva työaika ei palvele kaikkien vuorokausirytmiä. Toimistoaika voi esimerkiksi aiheuttaa unihäiriöitä iltavirkuille, eivätkä he välttämättä ole tuottavimmillaan tuona aikana. Iltavirkkuja on väestöstä ainakin 11 prosenttia eli pienestä joukosta ei ole kyse. Myös iltavirkkujen elintapoihin satsaaminen vaikuttaa tutkimuksen pohjalta tärkeältä.

"Ratkaisujen löytäminen myös iltaihmisten terveellisten elämäntapavalintojen tukemiseksi vaikuttaa tutkimuksemme perusteella tärkeältä", kommentoi tiedotteessa professori Leena Ala-Mursula Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan Väestöterveyden tutkimusyksiköstä.

Tutkimus toteutettiin tarkastelemalla muun muassa laajasti Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966:tta ja Suomen verohallinnon rekistereitä. Erityisesti huomiota kiinnitettiin koulutukseen, työkokemukseen, elämäntapavalintoihin ja yleisesti terveyteen.

Lue myös: Nukutko puhelimen vierellä? Ei kannattaisi

Lue myös: Nukkumisella voi tutkimuksen mukaan olla vaikutusta elinikään jopa vuosilla - 5 asiaa, jotka on syytä huomioida

Lue myös: Tutkimuksen mukaan päiväunet voivat tarjota yllättäviä hyötyjä aivoille

Kilpailut

Uusimmat