Kuva: Shutterstock

HS: Takarivi houkuttelee useimpia ryhmäliikuntatunnilla - asiantuntija kertoo, mistä se johtuu

01.11.2022 22:15 - Sanni Seppä

Liikuntapsykologian emeritaprofessori Taru Lintusen mukaan on luonnollista, että takarivi houkuttaa eniten.

Useita uusi liikuntaharrastus saattaa jännittää, tai olo voi tuntua jännittyneeltä tutummankin harrastuksen parissa, jos mukana on muitakin ihmisiä. Yksin liikkumisen lisäksi ryhmäliikuntatunnit ovatkin todella suosittuja tänä päivänä ja niitä löytyy nykyään runsaasti erilaisia. Ryhmäliikuntatunneilla kuitenkin takarivit ja nurkat täyttyvät nopeasti, sillä harva haluaa eteen. Takarivi voi tuntua ainoalta oikelta vaihtoehdolta, ja ajatuskin eturivistä voi kauhistuttaa. Helsingin Sanomat kirjoittaakin, mistä tämä oikein johtuu. 

Monille pahin skenaario on juurikin se, että joutuisi säntäämään juuri ennen tunnin alkua eturiviin takarivien ollessa jo täytettyjä. Liikuntapsykologian emeritaprofessori Taru Lintunen mukaan se on aivan luonnollista. Isot ryhmätunnit voivat herättää epävarmuutta omista taidoista, pukeutumisesta, ulkonäöstä tai käyttäytymisestä. Kuntoillessa saattaa herätä myös huoli siitä, katsooko joku tekemisiäni ja osaanko yhtään mitään? Jos on tottunut liikkumaan yksin, voi ryhmässä tekeminen ensin jännittää, ja voi syttyä pelko itsensä nolaamisesta.  

- On kuitenkin inhimillistä pelätä, että ryhmässä itselle nauretaan, Taru Lintunen toteaa. 

Takarivi tuokin turvallisuuden tunnetta, sillä siellä on paremmin katseilta piilossa. Ryhmäliikunnassa jokainen saa valita paikkansa vapaiden paikkojen joukosta miten itse haluaa, ja useimmat valitsevatkin paikan sen perusteella, mikä on itselle tutuin. Tuttu paikka tuo turvallisuuden tunnetta. 

- Moni hakeutuu tutulle paikalleen yksinkertaisesti siksi, että on ollut siinä “aina”, Lintunen sanoo. 

Eturiviin hakeutuvat yleensä henkilöt, joille tuntiformaatti on jo tuttu, ja tekeminen on hallussa. Vaikka epävarmemmalle salin takarivi voi tuntua turvallisimmalta paikalta, kehottaa Lintunen kokeilemaan rohkeasti myös epämukavuusalueelle menemistä. Joskus voi olla hyvä testata, miltä esimerkiksi salin etuosassa oleminen tuntuu. Etuosassa oleminen saattaa olla hyvä idea, sillä edessä näkee parhaiten liikuntaohjaajan ohjeistuksen, ja jumppaaminen saattaa saada ihan uutta potkua, kun kokeilee aivan uutta paikkaa. 

Lue myös: "Hämähäkkimiespunnerrus" nostaa treenisi aivan uudelle tasolle

Lue myös: MTV: 6 oiretta, jotka voivat olla merkki rintasyövästä

Lue myös: MTV: Tuore tutkimus kertoo, mikä on paras ikä lopettaa tupakointi

Lähde: Helsingin Sanomat

Kilpailut

Uusimmat