Kuva: Shutterstock

Ota käyttöön: Kolmen kohdan niksillä teet päivästä parhaan mahdollisen

08.12.2019 13:15 - Karoliina Kotala

Jokainen voi vaikuttaa itse merkittävästi siihen, kuinka hyvä päivä aamulla onkaan edessä.

Positiivisuus on nykyään päivän sana ja positiivisen suhtautumisen vaikutuksia onkin tutkittu ajan saatossa paljon. Erään tutkimuksen mukaan optimistiset ihmiset elävät pidempään ja kärsivät muita epätodennäköisemmin sydän- ja verisuonitaudeista. Lisäksi optimistit kärsivät muita vähemmän masennuksesta.

Sen sijaan siis, että varautuisit pahimpaan, ota jo heti herättyäsi toinen ote päivään. Alla asiantuntijan kolmen kohdan ohje:

Keskity parhaaseen

Aamulla herättyäsi keskity tulevan päivän parhaisiin asioihin. Mieti kolme merkittävintä asiaa päivässäsi, joita odotat. Kirjoita nuo asiat ylös ja valitse niistä yksi, johon keskityt. Mieti kyseistä asiaa ja nauti odotuksesta ja hyvästä olosta, joka tuohon kirjoittamaasi asiaan liittyy.

Asioiden kirjoittaminen ylös onkin yksi hyvä keino monin eri tavoin tuoda positiivisuutta elämään. Voit esimerkiksi pohtia millainen olisi sinun elämäsi täydellisimmillään ja kirjoittaa nuo asiat ylös. Älä pohdi esteitä tai haasteita, vaan mieti millaista elämä parhaimmillaan voisi olla, jos kaikki haaveesi toteutuisivat. Toinen tapa on myös kirjoittaa positiivisia huomioita itsestäsi paperilapuille ja jättää ne itsensä nähtäväksi. Aloita lauseet aina “Minä olen…”, “Minä luotan…” ja “Minä pystyn…”. Lue nuo kirjoittamasi asiat ääneen itsellesi pitäen kättäsi sydämesi päällä.

Lähde: Women’s Health Magazine

Lue myös: Syyllistytkö toksiseen positiivisuuteen ystävää lohduttaessa? Katso, miten tunnistat huonon tavan

Kilpailut

Uusimmat