Kuva: Shutterstock

Oletko kuullut "sokeasta vaginasta"? Harvinainen ominaisuus saattaa aiheuttaa kipua seksin aikana

13.08.2019 19:15 - Milena Raappana

Sokea vagina on synnynnäinen ominaisuus, joka voi aiheuttaa ongelmia seksielämässä.

Tämän vuoden kesäkuussa ilmestyi tutkimus, jonka keskiössä oli pakistanilainen 20-vuotias nainen, joka koki suurta kipua alavatsassaan seksin aikana ja penetraatio oli melkeinpä mahdotonta. 

Naisen kuukautiset eivät olleet vielä alkaneet, mistä hänen äitinsä ajatteli kivun johtuvan. Kaikki muut merkit kuitenkin viittasivat normaaliin puberteettiin ja syyksi osoittautuikin harvinainen ja vähän tutkittu "sokea vagina".

Mikä on sokea vagina?

Nimitys ei ole suoraan verrannollinen oireen kuvaukseen, sillä vagina ei harhaile pimeässä tai olisi kykenemätön ohjaamaan penistä. Kyseessä on tilanne, jossa emättimen kanava on todella lyhyt, mikä voi aiheuttaa erilaisia ongelmia seksin aikana. 

- Sokea vagina, joka tunnetaan myös nimellä "umpikuja vagina" on tilanne, jossa emättimen lyhyessä kanavassa on kudososioita, jotka tukkivat sen ja tekevät siitä tavallista lyhyemmän. Tämä yleensä tarkoittaa sitä, ettei vaginan loppuosa jatku lisääntymiselimiin, kuten kohtuun, kertoo lääkäri Sarah Welsh Metro.co.uk-julkaisulle.  

Tässä tilanteessa olevien naisten vagina on noin kaksi senttimetriä pitkä, kun normaalisti pituus pyörii kuuden senttimetrin kieppeillä. 

Mitä oireita sokeaan vaginaan kuuluu?

Yleensä naiset, joilla on sokea vagina, kokevat kipua seksin aikana. Seksikivut tai penetraation epäonnistuminen voivat myös johtua monesta muustakin asiasta, kuten kuivuudesta, joten ei kannata itse tehdä päätelmiä vaginan kunnosta. 

Kyseessä on synnynnäinen tila ja se on myös yleisempi intersukupuolisilla ihmisillä. Konsultoivan gynekologi Sheer Dattan mukaan oireisiin kuuluu kipua vatsalihaksissa, kuukautisten puuttuminen tai vähäinen kuukautisvuoto ja seksin aikana koettu kipu. 

Tilan vakavuus vaihtelee eivätkä kaikki edes tiedä heillä olevan sokea vagina ennen puberteettia, seksin harrastamista tai masturbointia. Fyysisten oireiden lisäksi moni kokee psyykkisia ongelmia, kuten häpeää siitä, etteivät he pysty harrastamaan "normaalia" penetraatiokeskeistä seksiä.

Voiko sokeaa vaginaa hoitaa?

Lääkäri Datta sanoo, että hoito on pääsääntöisesti leikkaustoimenpide, jossa vaginan tukkiva kudosside poistetaan. 

- Tämä saattaa vaatia lisähoitoa, jolla varmistetaan, ettei vaginan kanava umpeudu liikaa parantumisen aikana, Datta sanoo. 

Lue myös: Onko sinulla masentunut vagina? Voit kärsiä vulvodyniasta

Lue myös: 'Älä tunge valkosipulia vaginaan' - gynekologi varoittaa naisia uudesta villityksestä

Lähde: Metro.co.uk

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat