Kuva: Shutterstock

Rita, 27, sairasti anoreksiaa, kun hän tuli raskaaksi - "Se aiheutti valtavat traumat"

15.11.2018 19:15 - Katariina Auvinen

Nainen pelkäsi leimautuvansa huonoksi äidiksi.

Syömishäiriö on vakava sairaus, joka vie voimia niin siitä kärsivältä kuin hänen läheisiltäänkin. Monet tarvitsevat pitkäaikaista ammattiapua, jotta he oppisivat arvostamaan itseään juuri sellaisina kuin he ovat. 

Mitäpä, jos tulisit raskaaksi, kun kärsit syömishäiriöstä? Näin kävi brittiläiselle Ritalle, 27, joka kertoo tarinansa Metro-julkaisulle. Nainen oli seurustellut poikaystävänsä kanssa vuoden, kun hän huomasi odottavansa lasta. Vaikka yllätys oli iloinen, ei se ollut odotettu. 

- Kuukautiseni olivat aina olleet epäsäännölliset ja jääneet välistä pois, joten olin varma etten voisi saada lasta. Siksi positiivinen raskaustesti oli varsinainen yllätys, hän kertoo ensitunnelmiaan. 

Vaikka raskausajan pitäisi olla pääasiallisesti iloista ja odottavaa, oli se naiselle todella ahdistavaakin aikaa. Vatsan kasvaessa kasvoi myös ahdistus, joka johtui naisen syömishäiriöstä. Rita oli sairastunut anoreksiaan teini-ikäisenä ja hän oli ollus sairautensa vuoksi sairaalassakin. 

Ahdistus kasvoi vatsan kanssa 

17-vuotiaasta lähtien nainen oli pyrkinyt noudattamaan terveellistä ruokavaliota, jonka avulla hän onnistui pitämään sairauden kurissa. Silti hänen ajatuksensa pyöri hoikkana pysymisen ja kaloreiden laskemisen ympärillä. Sitä se oli juuri ennen raskauttakin. 

Hänen kumppaninsa tiesi naisen syömishäiriötaustasta, mutta tämä oletti asian olevan jo käsitelty. Näin ei kuitenkaan ollut, koska raskaus nosti pintaan tunteita, joita ei voinut enää kätkeä. 

- Tunsin valtavaa ahdistusta kasvavasta vatsasta ja muuttuneesta vartalostani, vaikka todellakin halusin pitää vauvan. En uskaltanut kertoa asiasta kenellekään, koska pelkästin leimautuvani huonoksi äidiksi, joka halusi vain näännyttää oman lapsensa. Pahinta olisi, jos lapsi otettaisiin minulta pois, Rita kertoo. 

Nainen onnistui pitämään sairautensa salassa, mutta lopullinen romahdus tuli viimeisellä kolmanneksella. Neuvolassa neuvottiin Ritaa lisäämään kaloreita ruokavalioonsa. Hän onnistui saamaan apua ja vauva syntyi täysin terveenä, mutta naisen mielenterveys järkkyi raskauden aikana pahasti. 

- Minusta tuntuu, että raskaus pyyhki kaiken sen itsevarmuuden pois, jonka olin onnistunut näiden muutaman vuoden aikana keräämään. Koko aika tuntui minusta todella ahdistavalta, enkä näe sitä onnellisena. Raskaus aiheutti valtavat traumat. 

Nainen toipuu vielä kokemuksestaan, mutta halusi tuoda tarinansa julkisuuteen, jotta samasta asiasta kärsivät ihmiset hakisivat apua ajoissa. 

Lue myös: Huippumalli painoi pahimmillaan vain 42 kiloa - pelastus tuli viime hetkellä

Lue myös: Ruotsalainen Amanda, 18, eli vain purukumilla ja vissyllä - painoi pahimmillaan 32 kiloa

Lähde: Metro 

Kilpailut

Uusimmat