Kuva: Shutterstock

Onko kiloja kertynyt huomaamatta? Se voi olla merkki vakavammasta sairaudesta

31.08.2018 13:15 - Katariina Auvinen

Jos oma elämäntapa ei niinkään ole muuttunut, mutta paino on vain noussut, kannattaa käydä lääkärin pakeilla.

On aivan normaalia, että esimerkiksi loman ja epäsäännöllisen ruokailurytmin jälkeen olo tuntuu turvonneelta ja lempifarkut kiristävät hieman. Jos kuitenkaan et ole muuttanut radikaalisti elämäntapojasi, mutta kiloja on silti kertynyt, se voi kieliä jostain vakavammasta. 

Kilpirauhasen vajaatoiminta 

Kilpirauhasen vajaatoiminta voi oireilla salakavalasti. Yleisimmät oireet ovat kuitenkin painonnousu, väsymys ja naisilla esimerkiksi kuukautishäiriöt. Kilpirauhasen vajaatoiminta voidaan selvittää yksinkertaisella verikokeella. 

Monirakkulaiset munasarjat 

Jos kuukautisesi ovat jatkuvasti epäsäännölliset painonnousun lisäksi, voi kyseessä olla monirakkulaiset munasarjat. Tämä on tavallisin naisten hormonihäiriö, jonka perussyitä ei vielä tunneta. Tautiin liittyy aineenvaihduntaan liittyviä ongelmia, karvojen liikakasvua, painonnousua ja väsymystä. Gynekologi pystyy selvittämään asian muun muassa kaikututkimuksen avulla. 

Ahdistus 

Stressi vaikuttaa aineenvaihduntaan, joten painonnousu voi johtua yksinkertaisesti ahdistuksesta ja stressistä. Unettomuus saa myös kehon aineenvaihdunnan sekaisin, joten unettomuus kasaa myös kiloja sinulle. 

Ohutsuolen bakteerien liikakasvu 

Suoliston merkitys koko kehon hyvinvointiin on ymmärretty vasta viime vuosina. Jos sinulla on vatsaongelmia, voi suolistossasi jyllätä pieniasteinen tulehdus. Suolistossa on niin hyviä kuin huonojakin bakteereja, mutta kehon tasapainon järkkyessä huonot bakteerit voivat päästä valloilleen, joka sekoittaa kehoa ja aineenvaihduntaa. 

Aikaiset vaihdevuodet 

Joidenkin naisten vaihdevuodet alkavat jo alle viisikymppisenä. Joten jos olet yli 40-vuotias ja kiloja kertyy tasaiseen tahtiin vartaloosi, voit kärsiä aikaisista vaihdevuosista. Saatat myös kärsiä kuumista aalloista tai mielialanvaihteluista. 

Turvotus ja painonnousu voivat myös johtua siitä, että et huolehdi kehosi nestetasapainosta, joten pidä huoli siitä, että juot tarpeeksi vettä. Jos sinua askarruttaa painonnousu, kannattaa käydä lääkärissä. 

Lue myös: Mitä hedelmiä laihduttajan tulisi suosia? Ammattilaisen vinkit helpottavat arkeasi

Lähde: Women´s Health 

Kilpailut

Uusimmat