Kuva: Shutterstock

Kärsitkö aikuisiän aknesta? Kekseliään kikan avulla vähennät epäpuhtauksia hetkessä

13.07.2018 15:15 - Elisa Jalasjoki

Good Housekeeping -sivuston mukaan sitruunamehun iholle hieromisella on tehokkaita vaikutuksia.

Stressi, hektinen elämäntilanne ja kiire aiheuttavat usein sen, ettei ihonhoidolle tunnu jäävän tarpeeksi aikaa. Tällöin iho saattaa alkaa kukkimaan vielä tavallistakin reippaammin. 

Apu aikuisiän akneen saattaa kuitenkin olla lähempänä kuin arvaatkaan. Good Housekeeping -sivusto nimittäin julkaisi nettisivuillaan artikkelin, jonka mukaan erityisesti juuri sitruunaveden hierominen kasvoille helpottaa ihon epäpuhtauksiin, laskien punoitusta ja vähentäen näppyjä näkyvästi. 

Niksiä kokeillut sivuston toimittaja kommentoi, että tuloksia oli nähtävissä jo muutaman päivän kuluessa. Hän kertoo, että vaikka kaikki näpyt eivät kadonneet, iho tuntui heti terveemmältä. 

Kaikissa elämäntilanteissa sitruunamehun käyttöä iholle ei kuitenkaan suositella. Esimerkiksi mikäli aikeissa on viettää pitkään aikaa suorassa auringonvalossa, on riskinä että iho saattaa reagoida valoon aiheuttaen tulehduksia. 

Mikäli olet siis matkalla rannalle, jätä sitruunat suosiolla keittiön puolelle. 

(kuva: Shutterstock)

Lue myös: Miksi jotkut haluavat puristella puolisonsa finnejä? Ele kertoo rakkaudesta

Lähde: Good Housekeeping

Kilpailut

Uusimmat