Kuva: Shutterstock

Käsienpesuun käytetään tutkitusti aivan liian vähän aikaa - katso sorrutko itse?

02.07.2018 17:15 - Elisa Jalasjoki

Käsiä tulisi pestä juoksevan veden alla vähintään 20 sekuntia.

Vaikka käsienpesu tuntuu usein itsestäänselvyydeltä, saattaa monesti kiireen ja arjen keskellä huolellinen pesu myös unohtua. Helposti kädet saatetaan vain nopeasti kastella kunnollisen pesun sijasta. 

Vaikka kädet saattavat nopeankin pesun jälkeen tuntua puhtailta, ei pikapesu todellisuudessa kuitenkaan riitä. Likaisten käsien mukana muun muassa bakteerit leviävät paljon nopeammin kuin uskommekaan. 

Metro-lehdessä julkaistun artikkelin mukaan eräässä yhdysvaltalaistutkimuksessa selvisi, että lähes 97% osallistujista pesi käsiään liian vähän aikaa. Tutkimukseen osallistui lähes 400 ihmistä, joiden toimintaa seurattiin erityisesti juuri keittiöolosuhteissa. 

Kuinka kauan käsiä sitten tulisi pestä?

Kuten tutkimuksessa selvisi, oikeaoppiseen käsienpesutyyliin kuuluukin, että käsiä tulisi hieroa toisiinsa juoksevan veden alla jopa kaksikymmentä sekuntia. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää kynnenalusiin sekä kämmeniin. 

Myös elintarviketurvallisuusvirasto Eviran sivuilla suositellaan, että käsienpesuun tulisi käyttää jokaisella pesukerralla vähintään kyseiset kaksikymmentä sekuntia. 

Lue myös: Paras tapa käsienpesuun selvitettiin - sisältää kuusi kohtaa

Lue myös: Äiti paljasti ällöttävän vessatapansa saadakseen tukea - saikin vihaista palautetta

Lähde: Metro, Evira

Kilpailut

Uusimmat