Kuva: Shutterstock

Yllättikö paniikkikohtaus? Tunnista yleisimmät oireet ja opi taltuttamaan paniikin tunne nopeasti

26.04.2018 17:15 - Emmi Moilanen

Paniikkikohtaus voi oireilla usealla eri tavalla. Esimerkiksi kuolemanpelko ja hengitysvaikeudet ovat yleisiä kohtauksen yllättäessä.

Paniikkikohtaus on äkillinen ja voimakas kohtaus, jonka aikana henkilö kokee vahvaa ahdistusta ja jopa kuolemanpelkoa. Prevention kokosi yhteen paniikkikohtauksen moninaiset oireet ja selvitti, kuinka kohtaukseen tulisi suhtautua heti paniikin tunteen yllättäessä.

Paniikkikohtauksen oireet:

1. Kiihtynyt sydämen syke.

2. Kylmänväristykset tai kuumat aallot.

3. Heikko olo ja voimattomuus erityisesti käsissä ja jaloissa.

4. Raajojen tunnottomuus tai pistelevä kihelmöinti.

5. Kiihtynyt hengitys ja tarve haukkoa happea.

6. Huimaus tai epätodellinen olo.

7. Voimakas hikoilu.

8. Pahoinvointi ja vatsakipu.

9. Katkonaisen hengityksen aiheuttama epämiellyttävä tunne tai kipu rinnassa.

10. Tärinä ja vapina koko kehossa.

11. Kuolemanpelko tai kauhu lähestyvästä vaarasta.

Kuinka toimia kohtauksen yllättäessä?

Yleensä paniikkikohtaus kestää vain muutamien minuuttien ajan, mutta kohtauksen saajasta ne voivat tuntua ikuisuudelta. Preventionin artikkelista käy ilmi, että kohtausta vastaan ei tulisi taistella liikaa, jolloin paniikin tunne todennäköisesti laantuu nopeammin.

- Mitä enemmän yrität olla panikoimatta, sitä ahdistuneemmaksi saat itsesi ja sitä enemmän adrenaliinia erittyy kehoosi. Tämä kaikki pidentää paniikkikohtausta, psykologian professori Dianne Chambless toteaa.

Rentoutusharjoitus hillitsee kohtausta

Paniikkikohtauksen yllättäessä tulisi yrittää pysyä mahdollisimman rauhallisena sekä hengittää syvään muutamia kertoja hitaasti. Psykologi Ellen Albertsonin mukaan myös asteittainen lihasten rentouttaminen voi toimia tehokkaana apuna paniikkikohtauksen hillitsemisessä. Jännitä ensiksi esimerkiksi pään, kaulan ja hartioiden alueen lihakset hetkeksi, jonka jälkeen tietoisesti vapautat lihakset mahdollisimman rennoiksi. Jatka harjoitusta niin kauan, että koko kehon lihakset ovat rentoutuneet.

Osa ihmisistä kokee paniikkikohtauksen vain kerran elämänsä aikana. Jos sinusta kuitenkin tuntuu, että paniikin tunne on jatkuva vaiva ja kohtaukset häiritsevät elämääsi, on hyvä varata aika lääkärin vastaanotolle avun saamiseksi.

Lue myös: Ahdistaako? 6 psykologien tehokasta keinoa helpottaa oloa nopeasti

Lue myös: Ahdistus tulevaisuudesta ja eksynyt olo - 8 epämukavaa tunnetta, jotka kasvattavat sinua ihmisenä

Lähde: Prevention

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat