Kuva: fotolia

Millaisia ovat täydelliset annoskoot? Asiantuntija kertoo

13.06.2017 18:15 - Reija Saarinen

On tärkeää, että lautaselleen asettelee erilaisia tuotteita. Sen lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota ruoka-aineiden määrään.

Ravitsemusterapeutti Susie Burrellin mukaan monet kuvittelevat syövänsä terveellisesti. Saattaa kuitenkin olla, että annoskoot ovat aivan liian suuria ja tuleekin huomaamattaan syöneeksi ruokaa liian paljon.

Burrellin mukaan on olemassa muutamia sääntöjä, joita jokaisen kannattaa omassa ruokavaliossaan noudattaa. Hänen mukaansa juustoja ei esimerkiksi kannattaisi syödä kerralla enempää kuin yhden tulitikkurasian verran.

Salaatteja ja kasviksia sen sijaan voi hänen mukaansa nauttia noin aasialaisen kettolautasen verran. Sen sijaan kanaa ja rasvaista kalaa, kannattaa heittää lautaselleen noin oman kämmenen kokoinen annos.

Pastassa ja riisissä hyvänä mittakaavana on kahvikuppi. Annokseen kannattaakin heittää vain noin puolikupillista pastaa.

Herkutellakin toki saa. Burrellin mukaan suklaata voi syödä hyvillä mielin noin sormen kokoisen annoksen kerrallaan, joten järjettömän suurista annoksista ei ole kyse.

- Valitse tumma suklaa aina kun vain mahdollista, ja yritä nauttia vain noin sormen kokoinen annos.

Lue myös: Ruoka-aineet, joita hyvinvoivilla ihmisillä on aina kaapissaan - kuulutko joukkoon?

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat