Kuva: Fotolia

Light-limuista löytyi jälleen uusi vaarallinen terveysriski

21.04.2017 08:15 - Karoliina Kotala

Moni suosii light-limsoja joko maun vuoksi tai välttääkseen turhia sokereita. Tutkijat ovat kuitenkin löytäneet jälleen yhden syyn luopua nopeasti dieettijuomista.

Light-juomien haitoista on puhuttu ja vuosia ja niiden tiedetään olevan huomattavasti suurempi terveysriski kuin sokeripitoiset limsat. Nyt light-limuista on löydetty jälleen uusi huolestuttava seuraus: tutkimuksessa todettiin, että henkilöillä, jotka joivat vähintään yhden lasin light-limsaa päivittäin oli kolminkertainen riski aivohalvaukseen sekä dementiaan. Sokeripitoisten juomien kanssa riski kyseisten sairauksien riskin ei huomattu kohoavan. Tutkijat muistuttavatkin, että light-juomat eivät missään nimessä ole terveellisempi vaihtoehto ja terveyden kannalta suotuisinta olisikin juoda vettä tai maitoa.

Tutkimuksessa käytettiin koehenkilöinä 4400 aikuista ja se toteutettiin Bostonin yliopistossa. Tutkijat uskovat, että syy terveysriskeihin on nimenomaan makeutusaineissa, kuten aspartaamissa sekä sakariinissa, jotka vaikuttavat haitallisesti verisuoniin.

Dieettijuomien teho painonhallinnassa on myös kumottu vuosien saatossa. Tutkimuksissa on todettu, että light-juomat vain lisäävät makeanhimoa ja saavat siten nauttimaan loppujen lopulta enemmän kaloreita kuin sokeripitoisia juomia juodessa.

Lähde: The Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat