Kuva: Fotolia

Testaa, kuinka menestynyt olet - multimiljonääri listasi viisi menestymisen merkkiä

19.03.2017 22:15 - Bauer Media / Erica Alaluusua ja Iiro Myllymäki

Jos viiden kohdan listalta vähintään neljä osuu kohdallesi, olet Rob Mooren mukaan menestynyt.

Menestystä on hankala arvioida, sillä eri asiat ovat ihmisille tärkeitä ja arvokkaita. Osviittaa voi kuitenkin saada. Kiinteistösijoittamisfirman perustanut multimiljonääri Rob Moore on kertonut Daily Mail -lehdelle viisi asiaa, joilla hän määrittelee menestyksen ja kuinka eri osa-alueiden onnistumiseen kukin voi itse vaikuttaa.

Moore kertoo myös, että mikäli neljä näistä tekijöistä osuu kohdallesi, olet oletettavasti elämässäsi menestynyt. Mooren viisi menestyksen merkkiä voit lukea alta:

1. Uskot itseesi

Kuuntelet sydäntäsi ja tähtäät tavoitteisiisi etkä päästä irti unelmistasi. Sinulla on uskoa itseesi, kun suuntaat kohti tavoitteitasi, etkä anna kenenkään muun komentaa sinua tekemään toisin.

2. Kestät haasteita ja nautit niistä

Menestyminen ei ole koskaan helppoa, mutta kun teet mitä rakastat, on menestyminen maailman helpointa rankkaa työtä. Hyväksy haasteet samoin kuin onnistumiset. Ole kiitollinen siitä, että saat ongelmia ratkaistavaksi ja ratkaise ne intohimolla. Kun kehityt, haasteistasi tulee vieläkin isompia, joten tartu niihin ja menestyksesi jatkaa kasvuaan.

3. Sinulla on läheisiä ja neuvonantajia

On myytti, että menestys olisi täysin omaa ansiota. Kukaan ihminen ei ole saari. Avun ja tuen pyytäminen ystäviltä ja perheeltä on merkki vahvuudesta, ei heikkoudesta. Etsi ja seuraa heitä, jotka ovat onnistuneet aiemmin ja saaneet onnistumisen näyttämään helpolta.  Ota heidän neuvonsa vastaan ja pyri saamaan heidät neuvonantajiksesi.

4. Olet onnellinen työssäsi

Olet työssä josta nautit niin paljon, että sängystä ylös nouseminen on helppoa. Olet alalla, jolla on kasvun mahdollisuuksia.

5. Annat takaisin

Välität ihmisistä, perheestä, asiakkaista ja työntekijöistä. Jaat rahaa ja tietämystäsi sen mukaan kuin on tarpeellista. Vaikutat muiden elämään ja ympärilläsi on ihmisiä, jotka auttavat sinua.

Lue myös: Yritätkö olla jatkuvasti onnellinen? Ei ole suositeltavaa

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat