Kuva: Fotolia

Onko mieli apea? 5 tehokasta keinoa tuoda positiivisuus takaisin elämään

04.02.2017 12:15 - Karoliina Kotala

Jokaisella on toisinaan huonompia ja toisinaan parempia päiviä ja alakuloisetkin hetket kuuluvat elämään. Jos kuitenkin tuntuu, että positiiviset ajatukset ovat hukassa, kannattaa kokeilla muutamaa toimivaa ohjetta.

Pitkää talvea on jatkunut meillä Suomessa jo useita kuukausia ja jo pelkästään kyseinen vuodenaika saattaa vetää mielen matalaksi. Positiivisia ajatuksia ja elämäniloa voi kuitenkin opetella ja ennen kuin huomaatkaan, näetkin arjen uusin silmin. Alla viisi tekoa, jotka kannattaa ottaa osaksi arkea. 

Kirjoita viesti 

Kun teet hyvää muille, nostaa se myös omaa mielialaasi. Kirjoita siis pieni viesti paperille läheisellesi, johon voit kirjoittaa vaikkapa jonkin rakkaan yhteisen muiston tai vain kuinka tärkeä läheisesi sinulle on. Piilota viesti esimerkiksi läheisesi takin taskuun tai laukkuun. 

Piristy kuvilla 

Mieti kulunutta vuottasi ja etsi kännykästäsi kolme valokuvaa, joiden ottamishetkellä olet ollut erityisen onnellinen tai ylpeä itsestäsi. Siirrä kuvat paikkaan, josta voit nopeasti katsoa niitä ja piristyt välittömästi. 

Määritä tavoitteet 

Kun pohdit tulevaa vuottasi ja tavoitteitasi määritä tavoitteet nykyhetkeen, älä tulevaisuuteen. Kirjoita siis tavoitteesi ylös muotoon "Alan tekemään töitä ylennykseni eteen" sen sijaan, että kirjoittaisin "Saan tänä vuonna ylennyksen". Kyseinen muoto lähettää vahvan positiivisen viestin alitajuntaamme alkaa toimia heti. 

Lue kuusi minuuttia 

Jo kuuden minuutin kirjanlukuhetki vähentää tutkimusten mukaan stressiä jopa 68 prosenttia. 

Kirjoita kiitollisuudesta 

Kirjoita ylös paperille kolmen viikon ajan yksi asia, josta olet kiitollinen. Tutkimusten mukaan kyseinen metodi nostaa mielialaa, lisää energisyyttä ja parantaa unen laatua. 

Muista: Jos alakulo alkaa muuttua masennukseksi, on syytä hakea ammattiapua. 

Lue myös: "Kuin hukkuisi, vaikka muut hengittävät" - Suomalaiset kertovat miltä masennus oikeasti tuntuu

Lähde: Glamour

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat