Kuva: Fotolia

Herkuttele juustolla hyvällä omallatunnolla - 6 terveyshyötyä

14.12.2016 14:15 - Senni Loikala

Ravitsemusterapeutilla on ilouutisia juuston ystäville.

Monet suomalaiset rakastavat juustoa. Valitettavasti kyseistä herkkua syytetään usein vyötärölle kertyneistä kiloista. 

Ravitsemusasiantuntija ja ruokakirjailija Karen Ansel väittää Fox News -sivustolle, että juusto takaa ihmiselle useita terveyshyötyjä. Lue juuston ystäviä ilahduttavat väitteet hyödyistä alta.

Väite 1: Juusto auttaa pysymään mitoissa

Anselin mukaan monet juustot sisältävät butyraattia, joka voi auttaa ihmistä pysymään solakkana. Esimerkiksi gouda, parmesaani ja sinihomejuusto sisältävät runsaasti kyseistä ainesosaa.

- Tutkijat pitävät mahdollisena, että tuo ainesosa tehostaa aineenvaihduntaa. Nämä juustot myös saavat myös suolistomme bakteerit tuottamaan entistä enemmän butyraattia, joten kaikki voittavat, Ansel tuumaa.

Toki runsas juuston syöminen voi myös kerryttää painoa. Anselin mukaan vähiten kaloreita on fetassa. Hyvänä kakkosena tulee mozzarella, kertoo Ansel.

Väite 2: Juusto voi ennaltaehkäistä syöpää

- Eräästä tutkimuksesta selvisi, että juuston butyraatti voi myös suojata ihmistä paksusuolensyövältä, koska se ravitsee paksusuolen soluja ja vähentää tulehduksia, jotka voivat vahingoittaa paksusuolta ajan mittaan, Ansel kertoo.

Väite 3: Juusto auttaa kasvattamaan lihasta

- Proteiinipitoinen juusto on loistava välipala, jos tahdot kasvattaa lihasta, Ansel toteaa.

Hänen mukaansa paras vaihtoehto tähän on italialainen Ricotta-tuorejuusto.

- Se on yksi parhaista heraproteiinin lähteistä, jonka saaminen on erittäin tärkeää lihasten kasvamisen kannalta. Ricotta myös maistuu paljon paremmalta kuin proteiinijauheet.

Väite 4: Juusto tekee hyvää luillesi

Koska juustossa on kalsiumia, edistää se myös luittesi terveyttä, Ansel kertoo. Hän antaa erityissuosituksen parmesaani- ja cheddar -juustoille.

- Kun syöt vain hieman alle 30 grammaa parmesaania, saat siitä 336 milligrammaa kalsiumia ja samaa asiaa mittaava luku cheddar-juuston kohdalla on 216 milligrammaa, Ansel väittää.

Väite 5: Juusto edistää hampaittesi terveyttä

Anselin mukaan purukalustosi kiittää juuston sisältämästä kalsiumista ja fosforista.

- Nämä ravintoaineet taistelevat maitohappoja vastaan, joita on suissamme luonnostaan ja ennaltaehkäisee hammaskiilteen vaurioitumista, Ansel sanoo.

Väite 6: Juusto voi ennaltaehkäistä diabetesta

Ansel palaa jälleen monien juustojen sisältämään butyraattiin, joka saattaisi pienentää sairastumisriskiä kakkostyypin diabetekseen. Asiantuntija painottaa kuitenkin, että tutkimus aiheesta on vielä lapsenkengissä.

- Diabetes-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa hiirillä, jotka olivat syöneet butyraatti-pitoista ruokaa, oli puolet matalampi insuliinitaso verrattuna hiiriin, joiden ruokavaliossa ei butyraattia ollut.

- Asiantuntijoiden mukaan butyraatti saattaa auttaa ihmiskehoa hyödyntämään insuliinia entistä tehokkaammin, eli pitämään huolta verensokerin terveestä tasosta.

Lue myös: Laihduttamisesta tuli juuri hauskaa! Juo viiniä, syö suklaata ja juustoja, suosittelee professori

Lue myös: Mikä juusto toimii minkäkin viinin kanssa? Katso lista toimivista makuyhdistelmistä

Lue myös: Ruokaisa kana-juusto-pastasalaatti on helppo ruoka rentoon juhlaan

Lähde: Fox News

Kilpailut

Uusimmat