Kuva: Fotolia

Parhaat tavat valmistautua päivään: 9 helppoa rutiinia aamuun

28.11.2016 14:15 - Emma Ylistalo

Päivän haasteista on helpompi selvitä, kun panostaa aamuihin.

Hektisen arjen keskellä tarvitsemme välillä myös rauhaa ja mikä olisikaan sille parempi aika kuin heit herättyämme. Lue alta yhdeksän tapaa, joiden avulla valmistaudut hyvin tulevaan päivään. 

1. Nouse sängystä heti herättyäsi

Torkuttaminen saa usein olon tuntumaan entistä väsyneemmältä ja muutama lisäminuutti unta ei oikeasti tee sinusta virkeämpää.

2. Juo ensimmäiseksi

Kun nukumme, olemme pitkään ilman vettä. Juo siis iso lasillinen vettä heti herättyäsi ja lisää siihen halutessasi esimerkiksi sitruunaa.

3. Puhu positiivisesti itsellesi

Aloita aamusi iloisella ajatuksella. Se voi olla positiivinen mietelause tai pieni mietiskelyhetki, jolloin mietit tulevaa päivää ilolla. Positiiviset ajatukset tuovat ilon myös päivän tekoihin.

4. Liiku

Jo pienikin liikunta aamulla herättää sinut päivään. Se voi olla yksinkertaiset kyykkyhypyt, joita teet minuutin ajan aamulla ennen töihin lähtöä.

5. Syö hyvää ruokaa

Anna kehollesi myös hyvää ruokaa aamulla. Tuoreet hedelmät ja marjat ovat ihana alku aamulle. Varmista myös, että aamupalasi on tarpeeksi täyttävä esimerkiksi kananmunan tai puuron avulla.

6. Muista kiitollisuus

Kiitollisuuspäiväkirja on yksi parhaista tavoista lisätä omaa onnellisuuttaan. Ja mikä olisikaan parempi hetki, kuin aloittaa päivänsä miettimällä niitä asioita, mistä on kiitollinen.

7. Suunnittele etukäteen

Mieti jo aamulla, mitkä asiat haluat saavuttaa päivän aikana. Mieti esimerkiksi kolme asiaa, jotka haluat saada aikaiseksi. Ole tyytyväinen itseesi saavuttaessasi tavoitteesi, olivatpa ne kuinka pieniä tahansa.

8. Etsi viisaita ajatuksia

Mielen ruokkiminen on yhtä tärkeää kuin kehon. Samalla kun laittaudut aamulla, voit esimerkiksi kuunnella podcastin, joka tuo sinulle haluamaasi tietoa. Tai jos sinulla on aikaa, lue luku hyvää kirjaa. Aamulla ajatuksemme ovat kirkkaammat, joten silloin on helpompi ottaa vastaan uutta tietoa.

9. Hymyile

Anna iloisuutesi näkyä myös muille ja hymyile.

Lähde: Mind Body Green

Lue myös: Sinä olet tärkein: 5 toimivaa keinoa hyvään oloon ja onnellisuuteen

Kilpailut

Uusimmat