Kuva: Fotolia

Etkö pääse eroon vatsamakkaroista? 4 yllättävää syytä ja ratkaisua

15.10.2016 13:15 - Karoliina Kotala

Monen hoikankin naisen harmina ovat vatsamakkarat, joita tuntuu olevan vaikea karistaa. Syyt siihen, miksi rasva tuntuu kertyvän erityisesti vatsan kohdille voivat kuitenkin yllättää.

Usein vatsamakkaroista eroon pääseminen tuntuu monesta kaikista hankalimmalta, huolimatta ahkerasta treenistä ja tiukasta ruokavaliosta. Vatsan kertymiselle juuri vatsan alueelle on kuitenkin ollut aikanaan tärkeä merkitys, sillä vyötärölle varastoitu energia on lähellä tärkeitä elimiä, jos keho sattuukin niitä tarvitsemaan. 

Erittäin suuri merkitys vatsarasvan kertymiseen on sillä, mitä suuhunsa laittaa. Alla neljä yleistä, mutta yllättävää tekijää, jotka vaikuttavat vatsarasvan kertymiseen ja siitä eroon pääsemiseen. 

Et syö tarpeeksi hyviä rasvoja 

Jotta voit polttaa rasvaa, tulee sinun myös syödä rasvaa, kunhan valitset oikeanlaisen rasvan. Katso siis, että ruokavaliosi pitää sisällään esimerkiksi tonnikalaa tai lohta kahtena päivänä viikossa. 

Et syö kunnolla aamulla tai lounaalla 

Jaa kalorinsaantisi koko päivälle niin, että syöt pieniä annoksia tasaisin väliajoin. Isot, illalla syödyt ateriat nostavat verensokeria ja ajan saatossa se näkyy vatsarasvana. 

Syöt huonoja hiilihydraatteja 

Jätä huonot hiilihydraatit ja vaihda ne hyviin. Suosi kokojyvää ja hedelmiä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että nopeiden hiilihydraattien karsiminen vähensi myös erityisesti vatsarasvan määrää. 

Et saa tarpeeksi antioksidantteja 

Antioksidantteja sisältävä ruoka pitää vatsamakkarat poissa, joten suosi hedelmiä ja vihanneksia. Nauti myös päivässä muutama kuppi vihreää teetä.

Lue myös: 7 muutosta kiireiseen arkeen - auttavat terveellisempään elämään

Lähde: Women's Health Magazine

Kilpailut

Uusimmat