Kuva: Shutterstock

Naiset paljastavat pienet ja ärsyttävät tavat, jotka kiristävät parisuhdetta - voitko samaistua?

24.01.2019 15:15 - Emmi Moilanen

Tiskaaminen, torkuttaminen aamuisin ja kodin järjestyksen ylläpitäminen aiheuttavat kiistoja kumppanusten välille.

Onnellisessakin parisuhteessa kumppanukset saattavat havaita toisissaan piirteitä ja tapoja, jotka saavat kiukun ja turhautumisen tunteet nostamaan päätään. Pure Wow -sivusto kokosi yhteen naisten kokemuksia siitä, mitkä arkiset seikat vaivaavat heitä omassa parisuhteessaan. Suomensimme parhaimmat kertomukset alle.

Tiskaaminen

”Mieheni tiskatessa hän pesee kaikki muut tiskit, paitsi jättää aina sen yhden haarukan keskelle pöytätasoa. Pitäisi luultavasti olla kiitollinen siitä, että hän tiskaa, mutta yksi haarukka ihan oikeasti!”

Torkuttaminen aamuisin

”Joka aamu mieheni painaa herätyskellon torkkunappulaa, vaikka tietää, että minä olen herkkäuninen. Hän sitä paitsi herää puolitoistatuntia aiemmin kuin minä.”

Hidastelu

”Miehelläni kestää treffeille valmistautuminen kauemmin kuin minulla… Ja hän on kalju!”

Juonenkäänteiden spekuloiminen

”Kun katsomme televisiota, poikaystäväni tykkää spekuloida juonenkäänteistä heti niiden tapahtuessa. Tämä tarkoittaa sitä, että seuraavat kohtaukset menevät aina ihan ohi ja pitää kelata taaksepäin. Joudun aina muistuttamaan häntä pitämään mölyt mahassaan ohjelman loppuun saakka.”

Kuivunut hammastahna

”Aviomieheni ei koskaan huuhtele lavuaarista sinne sylkemäänsä hammastahnaa. Ja sitten se kuivuu.”

Siisteyden ylläpitäminen

”Miehelläni on aina niin paljon kysymyksiä siitä, mihin mikäkin tavara kuuluu. Mietin aina, että jep, teen tämän mieluummin itse.”

Kumppanin kenkäongelma

”Kumppanini jättää jokaisen omistamansa kenkäparin aina ulko-oven eteen, vaikka ihan vieressä on kaappi, mihin jalkineet voisi laittaa. Viikon loppupuolella, jos en kerää niitä itse tai nalkuta asiasta, oven vieressä nököttää kymmenet kengät.”

Lue myös: Tiesitkö, että tylsyys parisuhteessa on myös hyväksi? Vahvistaa suhdetta viidellä tapaa

Lue myös: Parisuhdetyyppejä on kolmenlaisia - katso tunnistatko itsesi ja kumppanisi

Lue myös: 10 asiaa, jotka hyvinvoiva parisuhde tarvitsee - toteutuvatko omassa suhteessasi?

Lähde: Pure Wow

Kilpailut

Uusimmat