Kuva: Shutterstock

Miksi ihminen pettää? Tiede selvitti vastauksen

20.08.2018 17:45 - Reija Saarinen

Sillä, miten pitkästä suhteesta on kyse, ei tutkijoiden mukaan ole väliä.

Pettäminen koskettaa yllättävänkin suurta osaa ihmisistä jossain kohtaa elämää. Selvää on, että syitä toiminnalle on yhtä monta kuin ihmistäkin, mutta siitä huolimatta on myös olemassa sellaisia seikkoja, joista ihmisen pettämisherkkyyttä voidaan tutkijoiden mukaan päätellä.

Tuoreen tutkimuksen mukaan näyttää siltä, että on olemassa kaksi yleistä syytä sille, miksi ihminen pettää. Se, että on luonteeltaan impulsiivinen ja se, että on harrastanut paljon seksiä elämänsä aikana.

Tutkijoiden mukaan impulsiiviset ihmiset saattavat ajautua pettämään siitä syystä, että he eivät yksinkertaisesti osaa toimia yllättävässä ja mielenkiinnon herättävässä tilanteessa. Sen sijaan he, joilla seksikumppaneita on elämässä ollut paljon, sortuvat pettämään siksi, että heille on kehittynyt tietynlaiset "tavat", joita he eivät välttämättä osaa käsitellä.

Tämän lisäksi tutkijat huomasivat, että tyytymättömyys omaan parisuhteeseen sekä läheisyyden vähäisyys suhteessa ajoivat ihmisiä usein väärään sänkyyn.

Lue myös: "Pettäminen tekee avioliitosta kestävämmän"

Lue myös: Pariterapeutit paljastavat: Merkit, joista tiedän suhteen päättyvän eroon

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat