Minnan lomaillessa studiossa on ollut Kimmo, Markus ja Mari Valosaari. Bauer Median vessoissa soi Kimmon mukaan halpa spa-musiikki. Tämä on Marin viimeinen lähetys, hän myy hevoset ja lähtee elämään askeettista elämää, vai lähteekö sittenkään?
Vuosittain lähes 5000 suomalaista kuolee tupakan aiheuttamiin sairauksiin.
Monet keskustelijat ovat sitä mieltä, että miehen pitäisi jatkaa suhdetta.
Unet voivat paljastaa hylätyksitulemisen pelon mutta myös useita muita seikkoja pariskunnan väleistä.
- Tuntuisi todella kaukaiselta ajatukselta, että oma mieli edes menisi sellaiseen, Ilta muun muassa sanoo Me Naisille.
Etelä-Koreassa on tehokkaasti jäljitetty tartunnan aiheuttajia, ja tämä on johtanut myös kiusallisiin paljastumisiin.
Mies on myöntänyt pettämisen somessa, mutta yrittää siirtää syyllisyyden taakkaa yleisesti naisen harteille.
Ruokakriitikko Tom Sietsema kertoi Twitterissä, miten hänen ravintola-arvostelunsa oli paljastanut salasuhteen.
Unen aikana saatamme oivaltaa myös jotain uutta mieltä painavasta tilanteesta.
Suurin osa yli 30-vuotiaista suomalaisista myöntää pettäneensä kumppaniaan.
Tuore tutkimus kertoo, miten tupakoinnin lopettaminen vaikuttaa riskiisi sairastua sydän- ja verisuonitauteihin.
Somekansalta ei liiennyt sympatiaa.
Mies kertoo pettämisen auttavan häntä olemaan paremmin läsnä kotona.
Pari oli häämatkalla, kun nainen sai yllättävällä tavalla tietää miehensä pettäneen häntä.
Naisen mukaan ystävyyden päättyminen on paljon pahempaa kuin seurustelusuhteen.
Monet keskustelijat ovat sitä mieltä, että miehen pitäisi jatkaa suhdetta.