Kuva: Shutterstock

Eikö avioliittonne tule kestämään? Merkit, joista tiedät

24.05.2018 21:15 - Senja Rapila

Avioliitto muuttaa suhdetta monella tapaa.

Avioliittoon oman rakkaan kanssa asteleminen voi olla jännittävää ja ihanaa, mutta välillä liika innostus pelkästään naimisiinmenosta voi peittää todellisuudentajun. Vaikka oma kumppani tuntuisi turvalliselta ratkaisulta, ei se sitä välttämättä ole enää avioliitossa.

Elite Daily -julkaisu on listannut merkit, jotka kertovat suhteenne olevan vaarassa avioliitossa. Eli mitkä asiat vaikuttavat siihen, ettei suhteenne todennäköisesti kestä enää naimisiinmenon jälkeen?

Voit lukea merkit alapuolelta.

1. Teillä on erilaiset arvot.

Vuosien aikana me kaikki kasvamme ja muutumme. Tämän vuoksi tarvitsemme kumppanin, joka pystyy ottamaan muutokset vastaan yhdessä kanssasi. Pohjimmaiset arvot eivät kuitenkaan yleensä muutu, joten jos kumppanillasi on erilaiset arvot kuin sinulla, suhteenne rakoilee jo nyt.

- Jos et voi puhua näistä ongelmista tai tehdä kompromisseja ennen kuin menette naimisiin, asioista tulee paljon monimutkaisempia sen jälkeen kun olette avioliitossa, parisuhdeasiantuntija Damona Hoffman lisää.

2. Ette riitele reilusti.

Sillä ei ole väliä kuinka hyvin tulette toimeen kumppanisi kanssa, teille tulee yhteisessä elämässänne vastaan riitatilanteita. Joten jos aiot elää rakkaasi kanssa pitkän, yhteisen elämän, teidän tulee oppia riitelemään reilusti.

- Jokainen pariskunta riitelee, mutta sinun pitää pystyä kuuntelemaan kumppanisi puoli asiasta ilman raivostumista tai pois kävelyä, jotta voitte ratkaista suurempia ongelmia, jotka ilmenevät avioliitossa.

3. Ette kunnioita toisianne.

Suurimpia parisuhteen tappajia ovat väheksyminen, julmuus tai kunnioituksen puute. Nämä yleensä kasvavat niin pitkään kunnes asioita ei pysty enää korjata. Joten jos loukkaatte toisianne sanoin, ei avioliitto tule kestämään ikuisesti.

- Yksi loukkaavimmista asioista, mitä voit tehdä kumppanillesi, on haukkuminen. Pienet haavat voivat muuttua suuriksi, mitä pidempään olette yhdessä.

4. Olette eri mieltä raha-asioista.

Oletteko jo puhuneet kumppanisi kanssa raha-asioista? Kuinka keskustelut yleensä menevät? Jos raha-asioista puhuminen saa teidät suunniltaan ja riitautumaan jo suhteen alkuaikoina, ei se tule helpottumaan avioliiton myötä.

Asiantuntijat varoittavat, että raha on yksi suurimmista avioeron aiheuttajista.

- Jos sinulla ja kumppanillasi on erilaiset kulutustottumukset ennen avioliittoa, teidän pitää saada yhteisymmärrys siitä, kuinka raha-asioita hoidetaan avioliitossa. Muuten liitosta tulee kivinen.

5. Ette ole samaa mieltä lapsista.

Lapsista puhuminen ei välttämättä tunnu vielä ajankohtaiselta, mutta se tulee olemaan myöhemmin elämässä. Joten lapsista tulisi puhua ennen naimisiinmenoa, ettei mahdolliset erimielisyydet tule yllätyksenä.

- Suurin syy, joka on aiheuttanut eroja asiakkaillani, on mielipide-erot lapsien hankkimisesta. Kun toinen haluaa lapsia ja toinen ei, voitte pitää romanssia yllä jonkin aikaa, mutta sitten kun olette naimisissa ja sitoutuneita henkilöön koko loppuelämäksenne, nämä erot koituvat harmiksi.

Lähde: Elite Daily

Lue myös: Oletko kasvanut vihdoin ja viimein aikuiseksi? 5 merkkiä

Lue myös: Miehet kertovat: Salaisuudet, jotka tekevät avioliitosta onnellisen

Lue myös: Avioliittoa tulee huoltaa jatkuvasti - 30 neuvoa, joiden avulla saat suhteesi kukoistamaan

Kilpailut

Uusimmat