Kuva: Shutterstock

Onko parisuhde muuttunut tylsäksi? 6 vinkkiä ongelman ratkaisemiseksi

20.05.2018 20:15 - Emmi Moilanen

Tuplatreffit tai pelkästään omien kavereiden kanssa vietetty viikonloppu voivat tuoda piristystä tylsäksi käyneeseen parisuhteeseen.

Parisuhteessa elämä ei aina ole pelkästään ruusuilla tanssimista ja joskus oman kumppanin seura voi tuntua jopa kyllästyttävältä. Varsinkin pitkässä suhteessa on todennäköistä, että rakastavaiset kohtaavat vaiheen, jolloin rakkaus ei tunnu enää yhtä jännittävältä kuin aikaisemmin. Lue alta Thought Catalogin listaamat vinkit, joiden avulla herätät suhteenne uuteen kukoistukseen.

6 vinkkiä parisuhteen piristämiseen:

1. Kerro kumppanillesi rehellisesti miltä sinusta tuntuu. Ensimmäinen askel tylsäksi muuttuneen parisuhteen korjaamiseen on avoin ja rehellinen kommunikaatio tilanteestanne.

2. Tee jotain, josta tiedät kumppanisi pitävän. Vaikka sinua houkuttaisi lähteä viettämään aikaa ystävien kanssa baariin, kuuntele sen sijaan, mitä kumppanisi toivoisi teidän tekevän yhdessä. Paneutukaa esimerkiksi kumppanisi harrastukseen, jonka parissa hän on täysin omassa elementissään. Tämä voi saada hänet silmissäsi aivan uudenlaiseen valoon, joka voi tuoda myös paljon kaivattua piristystä parisuhteeseenne.

3. Järjestäkää tuplatreffit. Sen sijaan, että viettäisitte aikaa aina vain kahdestaan, pyytäkää myös kaveripariskuntanne istumaan iltaa kanssanne. Tällä keinolla treffi-ilta todennäköisesti täytyy uusista keskustelunaiheista sekä mielipiteistä, ja tämä saa teidät poikkeamaan myös vanhoista tutuista rutiineistanne.

4. Lähtekää parisuhdelomalle. Maiseman vaihtaminen voi yllättävällä tavalla vahvistaa ja piristää parisuhdettanne kun tutustutte yhdessä uuteen lomakohteeseen ja kulttuuriin.

5. Jos yhteistä laatuaikaa on viime aikoina tuntunut olevan enemmän kuin tarpeeksi, eikä yhteinen loma tunnu houkuttelevalta ajatukselta on mahdollista, että kaipaatte molemmat omaa aikaa. Kokeilkaa viettää esimerkiksi kokonainen viikonloppu vain omien ystävienne seurassa. Kun taas sunnuntai-iltana tapaatte kumppanisi kanssa toisenne, ovat ikävä ja läheisyydenkaipuu luultavasti ehtineet kasvaa. Teillä on myös runsaasti puhuttavaa erilleen vietetyn ajan jäljiltä.

6. Jos yrityksistä huolimatta mikään keino ei tunnu auttavan ja parisuhde tylsistyttää kumpaakin osapuolta, tulisi kumppanin kanssa keskustella vakavasti siitä, voisiko ero olla teidän kohdalla sittenkin parempi vaihtoehto. Asia olisi hyvä läpikäydä erityisesti siinä tilanteessa, jos erilaiset tulevaisuuden haaveet estävät teitä toteuttamasta itseänne ja viemästä parisuhdetta uudelle tasolle.

Lue myös: Oletko jumissa huonossa parisuhteessa? 3 varmaa hälytysmerkkiä

Lue myös: Nyt se on tutkittu: Parisuhde tekee ihmisistä lihavia

Lähde: Thought Catalog

Kilpailut

Uusimmat