Kuva: Shutterstock

Älä välttele riitelyä parisuhteessa - tekee suhteesta intiimin ja vahvemman

23.01.2018 21:45 - Senja Rapila

Kannattaa muistaa, että paras tapa testata suhteen kestävyys on haastaa se.

Millainen on sinun mielestäsi ideaali parisuhde? Onko se sellainen, missä eletään täydellisessä harmoniassa, ilman minkäänlaisia konflikteja? Jos elät tällaisessa harhakuvitelmassa, on aika ottaa katsaus omaan suhteeseen ja ajatusmaailmaan. 

Pop Sugar -sivuston asiantuntijan mukaan se, jos parisuhteessa ei ole koskaan minkäänlaista sanaharkkaa, voi olla suhteelle pahaksi.

Parisuhteen alkuvaiheilla on täysin normaalia, ettei näe kumppanissaan mitään vikaa, ja että saattaa sivuuttaa tämän epämiellyttävän käytöksen. Jossain vaiheessa se ensi-ihastuksen kupla kuitenkin puhkeaa ja riitoja saattaa syntyä vaikka ja mistä. Tämä onkin joillekin pariskunnille se kaikkein vaikein vaihe suhteessa, jolloin pitäisi vaikeamman kautta sopeutua elämään toisen epätäydellisyyden kanssa.

Jotkut eivät kuitenkaan käsittele asiaa terveellä tavalla; sen sijaan että riideltäisiin, toiset alkavat vältellä riitoja ja konfliktitilanteita viimeiseen asti. Tähän kuuluu muun muassa myönnyttely ja se, että suostutaan myös asioihin, jotka eivät välttämättä itsestään olisi hyviä ideoita.

Harmoniasta enemmän haittaa

Vaikka haluaisit elää täydellisessä harmoniassa kumppanisi kanssa, riidat saattavat olla entistä pahempia silloin, jos yhtäkkiä päätätkin ilmoittaa mielipiteesi, kun olet aiemmin ollut vain hiljaa ja myötäillyt kumppanisi mielipiteitä.

Kannattaa muistaa, että paras tapa testata suhteen kestävyys on haastaa se.

Kun kohtaatte yhdessä konfliktin, parannatte parisuhdetaitojanne ja  lähennytte entisestään. Pariskunnat, jotka välttelevät konflikteja, tuhoon tuomitsevat oman suhteensa muun muassa seuraavien syiden vuoksi: he elävät illuusiossa, he eivät ole omia itsejään, eivätkä anna suhteessa mahdollisuutta parisuhteen vahvistamiseen.

Jos pelkäät jatkuvasti konflikteja parisuhteessa, johtaa se intiimiyden puutteeseen. Saatte suhteestanne intiimin vain niin, että uskallatte ottaa riskejä ja olla haavoittuvaisia toistenne lähellä. Anna suhteellesi mahdollisuus kasvaa ja kukoistaa, ja se onnistuu vain ottamalla riskejä ja kasvamalla yhdessä.

Olemme myös aiemmin uutisoineet riitaisimmista horoskooppimerkeistä. Pääset katsomaan aiheeseen liittyvästä artikkelista sen, minkä horoskooppimerkin edustajan kanssa sinun suhteesi ei tulisi todennäköisesti koskaan toimimaan. Lue artikkeli täältä.

Lähde: Pop Sugar

Lue myös: Mietitkö suhteen lopettamista? Tilanteet, jolloin hälytyskellojesi pitäisi jo soida

Kilpailut

Uusimmat