Kuva: Pixabay

Imuttelu julkisella paikalla, ylisöpöt some-päivitykset - Pariskuntien tavat, joita sinkut inhoavat

12.01.2018 21:15 - Iiro Myllymäki - Luettu 640 kertaa

Parisuhteessa saattaa syyllistyä käytökseen, joka saa sinkut näkemään punaista.

Vaikka kaikki parisuhteessa olevatkin ovat olleet joskus sinkkuja, he saattavat silti syyllistyä suhteessa ollessaan käytökseen, joka saa sinkut näkemään punaista. Elite Daily on kirjoittanut neljästä pariskuntien tavasta, joita sinkkuna elävät eivät voi sietää.

1. Ylitsevuotavat rakkaudentunnustukset sosiaalisessa mediassa

Pariskunnille varmasti muodostuu omia hyviä ja vähemmän hyviä sisäpiirin vitsejä, mutta onko niitä pakko jakaa sosiaalisessa mediassa kaikelle kansalle? Jotkut näin tekevät, vaikka sisäpiirin juttujen pitäisi pysyä juuri siellä – sisäpiirissä. Jotkut pariskunnat eivät myöskään voi välttää kiusausta tunnustaa rakkauttaan joka ikisessä Instagram-päivityksessään ja mitä siirappisimmilla sanankäänteillä. Pariskuntaselfie silloin tällöin on täysin hyväksyttävää, mutta silloin on ylitetty raja, kun jokaisessa kuvassa poseerataan kumppanin kanssa yhdessä ja laitetaan aihetunnisteeksi #relationshipgoals.

2. Lemmikille luotu Instagram-tili

Sosiaalisesta mediasta puheen ollen, jotkin pariskunnat kokevat tarpeelliseksi tuoda yhteistä lemmikkiä esille sille luodun oman Instagram-tilin kautta. Sinkuille tämä näyttäytyy helposti pelkkänä haluna tuoda parisuhdetta esiin vielä omien some-tilien ulkopuolellakin – yhteinen lemmikki kun toimii hyvänä symbolina parisuhteen vakaudelle.

3. Imuttelu julkisella paikalla

Olemme kaikki varmasti joutuneet todistamaan tilannetta, jossa pariskunta vaihtaa kiihkeitä suudelmia julkisella paikalla. Tosin kiihkeän sijaan tällainen suuteleminen näyttää pikemminkin kiusalliselta ja nololta.

4. Jatkuva utelu sinkun parisuhdestatuksesta

Oletko kaveriporukkasi ainoa sinkku? Tällöin olet varmaankin joutunut tottumaan parisuhteessa olevien kavereidesi jatkuviin uteluihin siitä, tapailetko jotakuta tai oletko jutellut kenenkään kanssa Tinderissä. Vaikka on täysin toivottavaa, että kaverit osoittavat kiinnostusta elämäsi tapahtumiin ja siten myös deittailukuvioihin, liika on tässäkin liikaa. Sinkuilla saattaa helposti mennä hermo, jos aina saa olla vastailemassa kavereiden uteluihin ja jos keskustelu aina kääntyy siihen, miksi sinkku ei ole jo löytänyt sitä elämänsä rakkautta.

Lue myös: Oletko ollut pitkään sinkku? 10 asiaa, joihin todennäköisesti samaistut

Lähde: Elite Daily

Kuuntele Radio Novaa puhelimellasi

RadioPlay tarjoaa mielenkiintoisia sisältöjä kuunneltavaksi silloin kuin sinä haluat.

Lataa puhelimeesi RadioPlay -sovellus!

Lataa App Storesta Lataa Sovellus Google Play:stä

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat