Kuva: Fotolia

Miehet kertovat: Salaisuudet, jotka tekevät avioliitosta onnellisen

04.01.2018 14:45 - Emmi Moilanen

Onnellisessa avioliitossa riitelyn tavoitteena on ongelman ratkaisu eikä riidan voittaminen.

Alttarille astellessaan rakastavaiset lupautuvat kohtaamaan yhdessä niin ala- kuin ylämäetkin. Ei ole olemassa yhtä ja ainoaa oikeaa sääntöä siihen, mitkä tekijät saavat liiton pysyvän vahvana.

YourTango kokosi yhteen miesten mielipiteitä siitä, mitkä seikat tekevät avioliitosta onnellisen. Suomensimme parhaat kertomukset alle.

Rakentava riitely

“Kun riitelet kumppanisi kanssa tavoite ei ole voittaa riitaa, vaan ratkaista ongelma.”

Osaa olla onnellinen myös yksin

”Vahvin parisuhde syntyy siitä, kun kaksi onnellista yksilöä löytävät toisensa. Ei kaksi rikkinäistä yksilöä nojaamassa toisiinsa ollakseen onnellisia.”

Avioliitto on tärkein prioriteetti

”Tämä on asia, jonka olen oppinut 34 vuotta naimisissa olleilta vanhemmiltani. He eivät koskaan laittaneet lapsia parisuhteen edelle. Avioliitto tuli aina ensin, aina.”

Päästä irti itsekkyydestä

”Muista, että tekemiesi asioiden pitäisi kehittää avioliittoa ja parisuhdettasi, älä pelkästään aja omaa etuasi.”

Kunnioita avioliittoa ja puolisoasi

“Älä koskaan ikinä piikittele häntä tai avioliittoanne julkisesti. Ei pallo jalassa vitsejä, jne.”

Kokatkaa toisillenne

“Opettele kokkaamaan. Se ei ole kovin vaikeaa ja ihan hauskaakin. Harva asia tekee sinua onnellisemmaksi kuin puolisosi pyyntö tehdä juuri se ateria, jota hän rakastaa.”

Muistuttakaa sitoutumisestanne säännöllisesti toisianne

”Vaikeina aikoina muistuttakaa toisianne siitä, että olette sitoutuneet pitkäaikaiseen parisuhteeseen ja olette halukkaita selättämään vaikeudet yhdessä. Sanokaa nämä asiat ääneen.”

Kysykää joka päivä toistenne kuulumiset

“Kun olette jälleen illalla kotona, kysy puolisoltasi, kuinka hänen päivänsä on mennyt. Anna hänen avautua. Kun hän on valmis, hänen tulisi kysyä sinulta samaa.”

Pysykää uskollisina

”Älä petä, koskaa. Kouluta aivosi ohittamaan ihastumisen tunteet muita ihmisiä kohtaan ja välttele houkutuksia. Älä ryhdy edes flirttailemaan muille. Jos menet lounaalle vastakkaista sukupuolta olevan ystäväsi kanssa, kerro tästä etukäteen puolisollesi – et kysyäksesi lupaa, vaan kunnioituksesta. Älä valehtele tekemisistäsi.”

Lue myös: Naiset kertovat, miksi päätyivät kosimaan miehiään - lue 8 tarinaa

Lue myös: Millainen on täydellinen tyttöystävä? Miehet kertovat

Lähde: YourTango

Kilpailut

Uusimmat